Bob ajoi Albertassa Kanadassa noin sadan kilometrin tuntivauhtia kylmänä, lumipyryisenä päivänä, kun auton vasen takarengas yhtäkkiä puhkesi. Ensin Bob ei tajunnut, mitä oikein tapahtui, ja hän päätti jatkaa matkaa, koska kotiin oli enää viisi kilometriä.

 Se mitä seuraavaksi tapahtui, käy ilmi kirjeestä, jonka Bob myöhemmin lähetti Jehovan todistajien valtakunnansalille. Hän kertoo: ”Vierelleni ajoi auto, jossa oli viisi nuorta. He avasivat ikkunan ja ilmoittivat, että renkaani oli puhjennut. Ajoimme tien sivuun, ja he tarjoutuivat vaihtamaan renkaan. En edes tiennyt, löytyisikö autosta vararengasta tai tunkkia. Istuin tien varressa pyörätuolissani katsomassa, kun nuoret ryömivät auton alle etsimään vararengasta ja tunkkia ja vaihtoivat sitten renkaan. Ilma oli hyytävän kylmä, ja lunta tuli taivaan täydeltä. Vaikka heillä oli siistit vaatteet, he hoitivat homman, ja minä pääsin jatkamaan matkaa. En olisi selvinnyt yksin.

 Haluan kiittää noita viittä nuorta Jehovan todistajaa, jotka auttoivat minua. He olivat alueella, koska he kiertelivät ihmisten luona julistamassa sanomaansa. Nuo nuoret todella elävät niin kuin saarnaavat. He säästivät minut suurilta ongelmilta, ja olen siitä tavattoman kiitollinen. Kuka olisi arvannut, että tielleni osuisi tuollaisia nuoria enkeleitä?”