1990-luvun alkupuolella useimmissa Georgian seurakunnissa oli vain yksi vanhin tai avustava palvelija. Koska julistajat asuivat hajallaan monia kaupunkeja ja kyliä käsittävällä laajalla alueella, seurakunnat muodostuivat tavallisesti useista eri ryhmistä, jotka pitivät omat kokouksensa.

Joni Šalamberidze ja Pavle Abdušelišvili, joilla oli jo kokemusta syrjäisillä alueilla palvelemisesta, saivat tehtäväkseen tukea työtä Kahetin alueella sijaitsevassa Telavin kaupungissa. Paikallisessa seurakunnassa oli 300 julistajaa, muttei ainuttakaan vanhinta. Seurakunta  koostui 13 ryhmästä, jotka kokoontuivat eri paikoissa.

Joni ja Pavle huomasivat pian, mikä hidasti veljien hengellistä edistymistä. Joni kertoo: ”Monet veljet omistivat suuria peltoja ja viinitarhoja. Koska naapureilla oli tapana auttaa toisiaan maatöissä, veljemme olivat paljon tekemisissä ei-uskovien kanssa.” (1. Kor. 15:33.)

Joni ja Pavle ehdottivat, että veljet pyytäisivät toisia todistajia auttamaan heitä sadonkorjuussa. Näin he voisivat maataloustöitä tehdessään olla hyvässä seurassa (Saarn. 4:9, 10). Joni kertoo: ”Veljellisen rakkauden siteet vahvistuivat seurakunnassa.” Kun Joni ja Pavle lähtivät Kahetista kolme vuotta myöhemmin, alueella toimi 5 paikallista vanhinta ja 12 avustavaa palvelijaa.

Koska työtämme rajoitettiin aina 1990-luvun alkupuolelle asti, todistajat kokoontuivat pienissä ryhmissä ja pitivät vain seurakunnan kirjantutkistelun ja Vartiotornin tutkistelun. Vaikka nämä kokoukset olivat rohkaisevia, niitä ei ollut suunniteltu valmentamaan julistajia kenttäpalvelukseen.

Tilanne kuitenkin muuttui kommunistihallinnon kaaduttua. Jehovan järjestön antaman ohjauksen mukaisesti seurakunnat alkoivat pitää viikoittain myös teokraattista palveluskoulua ja palveluskokousta.

Naili Hutsišvilillä ja hänen sisarellaan Lali Alekperovalla on rakkaita muistoja noista kokouksista. Lali kertoo: ”Se oli hyvin jännittävää ja kiinnostavaa aikaa. Kaikki olivat innoissaan siitä, että nyt myös sisaret saattoivat osallistua ohjelmaan.”

 ”Eräässä näytteessä puhuteltava luki lavalla sanomalehteä, kun oveen koputettiin”, Naili muistelee. ”Saatuaan kutsun sisään kaksi sisarta asteli kokouspaikan pääovelta suoraan lavalle!” Lali lisää: ”Vaikka nuo kokoukset olivat joskus melko erikoisia, ne auttoivat meitä parantamaan taitojamme saarnaamistyössä.”

Useiden vuosien ajan muutamat veljet olivat kopioineet raamatullisia julkaisuja kotonaan käsikäyttöisillä monistuskoneilla. Koska julkaisuja tarvittiin aina vain enemmän, veljet kääntyivät lopulta sellaisten kaupallisten kirjapainojen puoleen, jotka pystyivät painamaan lehtiämme kohtuuhintaan.

Veljet olivat kekseliäitä valmistaessaan mallilehteä kirjanpainajille. Käännetty georgiankielinen teksti kirjoitettiin siististi koneella alkuperäisen englanninkielisen lehden sommittelua jäljitellen. Sitten veljet leikkasivat kuvia englanninkielisestä lehdestä ja liimasivat ne koneella kirjoitettuun mallilehteen. Lopuksi he leikkasivat sanomalehdistä hyvältä näyttäviä kirjaimia ja tekivät niistä kannen otsikkotekstit. Mallilehti oli nyt valmis vietäväksi kirjapainoon.

Kun saataville tuli tietokoneita, kaksi nuorta veljeä, Levani Kopaliani ja Leri Mirzašvili, osallistuivat kursseille oppiakseen käyttämään niitä hyvin. Leri muistelee: ”Meiltä puuttui kokemusta, eivätkä asiat aina sujuneet ongelmitta. Mutta Jehovan avulla me pian kirjoitimme ja taitoimme lehtemme tietokoneella.”

Haasteista huolimatta seurakunnat ympäri Georgiaa alkoivat saada tuossa maassa valmistettuja nelivärisiä  lehtiä. Ajan mittaan kysyntä kasvoi kuitenkin niin suureksi, että siihen oli vaikea vastata. Todistajat Georgiassa saivatkin Jehovan järjestöltä huomaavaista opastusta juuri oikeaan aikaan.

Pietarissa vuonna 1992 pidetty kansainvälinen konventti tarjosi georgialaisille veljille mahdollisuuden tavata Saksan haaratoimiston edustajia. Genadi Gudadze kertoo: ”He selittivät, miten käännöstyö tavallisesti tapahtuu, ja lupasivat, että aikanaan luoksemme tehtäisiin vierailu, joka auttaisi meitä käännöstyössä.”

Raamatullisten julkaisujen painaminen georgian kielellä oli kaikkea muuta kuin helppoa. Koska tällä kielellä on oma ainutlaatuinen kirjoitusjärjestelmänsä, järjestön käyttämä monikielinen elektroninen julkaisujärjestelmä (MEPS) ei vielä tukenut georgialaisia aakkosia. Siksi taittoa ja painamista varten piti valmistaa uudet fontit.

1970-luvun lopussa Datikašvili-niminen georgialainen perhe oli muuttanut Yhdysvaltoihin, missä yksi perheen lapsista, Marina, oppi aikanaan totuuden. Hänen apunsa osoittautui korvaamattomaksi, kun veljet Brooklynin Betelissä piirsivät jokaisen georgian kielen aakkosen yksitellen, jotta tuo kirjaimisto voitiin liittää MEPS-järjestelmään. Pian joitakin traktaatteja ja kirjanen ”Katso! Minä teen kaiken uudeksi” painettiin Saksassa.

Vuonna 1993 Michael Fleckenstein ja hänen vaimonsa Silvia Saksan haaratoimistosta matkustivat Tbilisiin perustamaan käännöstoimistoa. ”Pietarissa pidetty  palaveri oli vielä tuoreena mielessäni”, sanoo Michael. ”Saavuttuamme Tbilisiin puolitoista vuotta myöhemmin olimme yllättyneitä, kun meille esiteltiin hyvin toimiva käännöstiimi!”

Muutaman kuukauden kuluttua 11 kokoaikaista kääntäjää työskenteli erääseen pieneen asuntoon perustetussa toimistossa. Jehovan järjestön antaman arvokkaan koulutuksen ansiosta hengellistä ravintoa alkoi virrata seurakuntiin tasaista tahtia.

Sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi, monissa entisissä neuvostotasavalloissa puhkesi sisäisiä levottomuuksia ja etnisiä konflikteja. Georgia ei ollut poikkeus. Tämän vuoksi matkustamisesta – erityisesti maasta toiseen – tuli vaarallista.

Kun Aleko Gvritišvili ajoi kahden muun veljen kanssa rajanylityspaikalle eräänä marraskuun päivänä vuonna 1994, ryhmä aseistautuneita miehiä pysäytti heidät ja käski heitä tulemaan ulos autosta. Aleko muistelee: ”He  suuttuivat nähdessään raamatullisen kirjallisuutemme ja komensivat meidät riviin ikään kuin olisivat aikoneet teloittaa meidät. Esitimme palavia rukouksia Jehovalle. Kahden tunnin kuluttua yksi miehistä sanoi meille: ’Ottakaa kirjallisuutenne ja häipykää. Jos tulette takaisin, sytytämme autonne tuleen ja teemme teistä selvää.’ ”

Huolimatta uhkauksista veljet jatkoivat hengellisen ravinnon jakelemista. Veli Zaza Džikurašvili, joka teki suuria uhrauksia tuodakseen raamatullisia julkaisuja Georgiaan, toteaa: ”Tiesimme, että veljemme tarvitsivat hengellistä ravintoa. Saimme myös paljon tukea rakkailta vaimoiltamme.”

Aleko kertoo: ”Monet kirjallisuutta kuljettaneista veljistä olivat perheellisiä.” Mikä motivoi heitä jatkamaan vaaroista huolimatta? Aleko selittää: ”Ennen kaikkea syvä kiitollisuutemme Jehovalle ja rakkautemme häneen. Lisäksi halusimme jäljitellä Jehovan tapaa huolehtia rakkaista veljistämme ja sisaristamme.”

Tällaisten veljien uhrautuvaisen asenteen ansiosta kirjallisuuslähetykset toimitettiin keskeytyksettä noina levottomina vuosina. Myöhemmin Saksan ja Georgian välille vakiintui turvalliset reitit.

Kun poliittinen tilanne vuonna 1995 vakaantui, todistajat alkoivat suunnitella Georgian ensimmäisiä piirikonventteja. Kesällä 1996 yhteensä noin 6 000 henkeä eri puolilta Georgiaa oli läsnä piirikonventeissa, jotka pidettiin Gorissa, Marneulissa ja Tsnorissa.

Gorin konventti oli unohtumaton kokemus läsnäolijoille. Oli tapahtunut melkoinen muutos: Aikoinaan  muistonviettoa valmistelleet veljet olivat pohtineet, onnistuisivatko he saamaan paikallisen auditorion täyteen väkeä. Nyt edessä olevaan tilaisuuteen odotettiin yli 2000:ta ihmistä, mutta tällä kertaa ei tahtonut löytyä tarpeeksi suurta paikkaa. Niinpä veljet päättivät pitää konventin ulkona kauniilla vuoristoisella leirintäalueella, joka sijaitsi lähellä kaupunkia.

Veli Kako Lomidze, joka palveli konventtikomiteassa, kertoo: ”Ohjelman jälkeen veljet ja sisaret viettivät aikaa toistensa kanssa; he lauloivat ja nauttivat lämminhenkisestä yhdessäolosta. Kaikille tuli selväksi, että vahvat rakkauden siteet yhdistävät Jumalan palvelijoita.” (Joh. 13:35.)

Vuonna 1996 järjestettiin niin, että matkavalvojat tekivät viikon mittaisia vierailuja Georgian jokaiseen seurakuntaan. Tämän vuoksi nimitettiin uusia matkavalvojia niiden lisäksi, jotka jo olivat palvelleet Georgiassa.

Matkavalvojien ”rakkaudellinen vaivannäkö” ja uskollinen palvelus epäilemättä edistivät seurakuntien kasvua ja auttoivat niitä noudattamaan tarkemmin teokraattisia ohjeita (1. Tess. 1:3). Vuosina 1990–97 kasvu olikin poikkeuksellisen suurta. Vuonna 1990 Georgiassa toimi raporttien mukaan 904 julistajaa. Vain seitsemän vuotta myöhemmin hyvän uutisen julistajia oli 11 082!

Hengellinen kasvu, joka oli alkanut jo vuosikymmeniä aiemmin, oli nyt selvästi nähtävissä, ja se oli levinnyt kaikkialle maahan. Jehovalla oli kuitenkin lisää siunauksia georgialaisille.