Kirahvi – korkea, pitkäjalkainen ja tyylikäs

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KENIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

HARMAAT graniittilohkareet tuntuivat kosteilta ja kylmiltä varhain aamulla. Olimme asettuneet tänne kivikon suojaan käsissämme peltimukit täynnä kuumaa teetä katselemaan alapuolellamme levittäytyvää Afrikan ruohoaavikkoa. * Kärsivällisyytemme palkittiin. Aamun pehmeässä valossa savannin poikki käveli hitaasti lauma kirahveja – noita korkeita, pitkäjalkaisia ja tyylikkäitä eläimiä. Ne astelivat sulavasti paalumaisilla koivillaan ikään kuin hidastetussa elokuvassa, ja niiden pitkät kaarevat kaulat huojuivat kuin purjelaivojen mastot tuulessa. Maltoimme tuskin hengittää. Näky oli niin kaunis!

Meidän läsnäolomme ei häirinnyt niitä lainkaan, vaan ne kääntyivät yhtenä joukkona kohti rehevää akasiametsikköä ja alkoivat hamuta korkealla kasvavia piikikkäitä oksia. Hellävaroin nämä lempeät jättiläiset nyhtivät pitkällä kielellään pikkuruisia vihreitä lehtiä. Ne työnsivät korkealla huojuvat päänsä keskelle kutojalintuyhdyskuntaa ja rouskuttivat lehtiä välinpitämättömän näköisinä. Linnut ärähtivät pitkäkaulaisille tunkeilijoille äänekkäästi. Säikähtyneenä lintujen kovaäänisestä torjunnasta lauma siirtyi hiljaa ja arvokkaasti muiden puiden luo.

Nopeita ja viehättäviä

Jos on nähnyt näiden luontokappaleiden päiden kurkistavan ulos eläintarhan aitauksesta, voi olla vaikea kuvitella niiden todellista kauneutta ja viehkeyttä, kun ne juoksevat villeinä ja vapaina Afrikan pensastoalueilla. Kirahvit liikkuvat viehättävästi ja sulavasti. Kun ne laukkaavat ruohosavannien poikki, niiden herkkä ja lähes hauras ulkonäkö saa näyttämään siltä kuin ne voisivat kompastua pienimpäänkin esteeseen ja kaatua kumoon. Suuri koiraskirahvi, joka painaa 1300 kiloa, on kuitenkin varsin varmajalkainen ja ketterä juoksija ja voi saavuttaa lähes 60 kilometrin tuntinopeuden.

 Tätä kiehtovaa eläintä tavataan yksinomaan Afrikassa. Säyseän ja rauhallisen luonteensa vuoksi sitä on mukava katsella. Kirahvin naaman voi kuvailla olevan ainutlaatuinen ja jopa herttainen. Sillä on pitkät kapeat korvat ja kaksi pientä sarvea, joiden päissä on mustat sametinpehmeät karvatupsut. Sen silmät ovat hyvin suuret ja tummat, ja niitä suojaavat pitkät kaarevat silmäripset. Kun kirahvi katselee kaukaisuuteen edullisesta korkeasta tarkkailuasemastaan, sen kasvot ovat viattomat ja uteliaat.

Muinaisina aikoina kirahvia arvostettiin sen miellyttävän ulkonäön ja sen ujon, hiljaisen ja säyseän luonteen takia. Nuoria kirahveja tuotiin kuninkaille ja muille hallitsijoille lahjoina, jotka symboloivat rauhaa ja hyvää tahtoa kansojen välillä. Nykyään voi haalistuneita kirahvinkuvia nähdä yhä afrikkalaisissa kalliomaalauksissa.

Korkea eläin

Kirahvi on kaikista maailman eläimistä korkein. Täysikasvuiset koiraat voivat olla sorkista sarvenpäähän mitattuna miltei kuusi metriä korkeita. Egyptiläisissä hieroglyfeissä kirahvi edusti verbiä ’ennustaa’ tai ’kertoa ennalta’, millä viitattiin sen valtavaan korkeuteen ja kykyyn nähdä kauas.

Kirahvi toimii ikään kuin vartiotornina seisoessaan seeprojen, strutsien, impala-antilooppien ja muiden Afrikan savannien eläinten joukossa. Korkeutensa ja hyvän näkönsä ansiosta se näkee pitkän matkan päähän ja huomaa lähestyvän vaaran jo varhain. Siksi sen korkea olemus epäilemättä antaa toisille eläimille jonkinlaista turvallisuuden tuntua.

Suunnittelutaidon ihme

Kirahvi on suurenmoisesti suunniteltu nyhtämään lehtiä korkealta kaikkien muiden eläinten paitsi norsun ulottumattomista. Ainutlaatuisesti suunnitellun tarttumahuulen ja pitkän kielen ansiosta se pystyy varovasti vetämään lehtiä oksista, jotka ovat täynnä väkäsiä ja neulanteräviä piikkejä.

 Kirahvit saattavat syödä peräti yli 30 kiloa päivässä. Vaikka ne voivat syödä monenlaisia kasveja, ne pitävät eniten piikikkäistä akasiapuista, joita on siellä täällä Afrikan savanneilla. Koiraskirahvi pystyy venyttämään kieltänsä ulos suusta 42 senttimetriä etsiessään ruokaa. Kirahvin kaula on epätavallisen taipuisa. Tämän ansiosta kirahvi pystyy taivuttelemaan päätään mitä erikoisimpiin asentoihin käydessään läpi varovasti puiden yläoksia.

Korkealle kurottautuminen on kirahville helppoa, mutta veden juominen onkin ihan toinen juttu. Kun kirahvi lähestyy juomapaikkaa, sen täytyy hitaasti levittää etujalkojaan ja taivuttaa molempia polvia ylettyäkseen veteen. Tässä kömpelössä asennossa kirahvi venyttää pitkän kaulansa äärirajoille ennen kuin se voi juoda. Onneksi kirahvin ei tarvitse juoda kovin usein, sillä se saa yleensä riittävästi kosteutta ruokavalioonsa sisältyvistä mehevistä lehdistä.

Kirahvin kaulaa ja kylkiä peittää kaunis lehtimäinen verkkokuvio, joka muodostuu vaaleista ohuista raidoista ja tummemmista laikuista. Väritys vaihtelee kullanruskeasta pähkinänruskeaan ja aina mustaan asti. Kirahvin vanhetessa sen väritys tummenee.

Perhe-elämä

Kirahvit ovat seurallisia eläimiä, ja ne liikkuvat hajanaisissa 2–50 yksilön laumoissa. Tiineenä oleva naaras kantaa vasaansa 420–468 päivää ennen kuin se synnyttää kaksimetrisen poikasen. Syntyessään vasa kirjaimellisesti putoaa päistikkaa maahan parin metrin korkeudelta. Mutta jo 15 minuutin kuluttua vahingoittumaton pienokainen hoipertelee jaloilleen ja on valmis imemään nisää. Parin kolmen viikon kuluttua vasa alkaa vaistomaisesti näykkiä akasiapuun oksien hentoja versoja, ja se vahvistuu pian tarpeeksi pysyäkseen emonsa pitkien harppausten tahdissa.

Kirahvinpoikanen on vanhempiensa mainio pienoismalli. Kirahviksi se on lyhyt, mutta silti se on pitempi kuin useimmat ihmiset. Vasa on ihastuttava näky, kun se seisoo uteliaana ja pelottomana jättiläismäisen emon pitäessä sitä silmällä.

Poikimisaikana vasat kerätään ”lastentarhoihin”, joissa ne lepäilevät, leikkivät ja tarkkailevat kaikkea, mitä niiden ympärillä tapahtuu. Vastasyntynyt vasa kasvaa uskomattoman nopeasti. Se voi puolessa vuodessa venyä metrin, ja vuodessa se voi kasvaa pituutensa verran lisää. Yhdessä viikossa vasa voi saada mittaa jopa runsaat 20 senttimetriä. Emo on hyvin suojeleva, ja vaikka se antaakin vasansa vaeltaa vähän matkan päähän, niin hyvän näkökykynsä ansiosta se voi säilyttää näköyhteyden pienokaiseensa.

Huomattavan kokonsa, ketteryytensä, nopeutensa ja hyvän näkönsä vuoksi kirahvilla on luonnossa tuskin muita vihollisia kuin leijonat. Sen sijaan ihminen on metsästänyt ja tappanut näitä kauniita luontokappaleita suuret määrät. Koska tätä rauhallista eläintä tavoitellaan säälimättä sen ihastuttavan nahan, maukkaan lihan ja pitkien mustien  häntäjouhien takia – joiden jotkut ajattelevat sisältävän mystisiä voimia – sen tulevaisuus on epävarma. Kirahvi oli kerran runsaslukuinen Afrikassa, mutta nyt se on suhteellisen turvassa ainoastaan eläinpuistoissa ja rauhoitusalueilla, joissa sitä suojellaan.

Nykyään turistit voivat yhä Afrikan-safarilla ihastella pitkäkaulaisia kirahveja, jotka laukkaavat vapaina valtavien ruohoaavikoiden poikki. Siellä niiden voi nähdä nyhtävän lehtiä korkeista piikikkäistä akasioista tai vain tuijottavan kaukaisuuteen kirahveille ominaisella tavalla. Tämä suurenmoinen luontokappale, joka on omituisen mutta kauniin muotoinen ja lauhkealuonteinen, on todellinen suunnittelutaidon ihme – jälleen yksi todiste Kaikkivaltiaan Jumalan, Jehovan, luovasta neroudesta ja ainutlaatuisesta persoonallisuudesta (Psalmit 104:24).

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 18]

PITKÄKAULAINEN IHME

Kirahvin erikoisen rakenteen ja suuren koon pitäisi aiheuttaa ongelmia – tai niin ainakin luulisi. Koska kirahvi on niin korkea ja sillä on niin pitkä kaula, tuntuisi mahdottomalta, että se voisi pitää verenpaineensa tasaisena kaikissa ruumiinosissa. Kun kirahvi esimerkiksi taivuttaa päänsä alas maahan, sen aivoissa pitäisi painovoiman vuoksi syntyä suuri verentungos. Kun kirahvi nostaa päänsä, veren pitäisi paeta päästä takaisin ja kirahvin pitäisi menettää tajuntansa. Miksi näin ei kuitenkaan käy?

Kirahvin verenkiertojärjestelmä on todellinen suunnittelutaidon ihme, mittatilaustyönä nerokkaasti valmistettu sopimaan eläimen muotoon ja kokoon. Itse sydän on poikkeuksellisen laaja, ja sen täytyy pumpata ahkerasti verta aivoihin, jotka sijaitsevat kolme ja puoli metriä sydämen yläpuolella. Sydänlihas, jonka seinämät ovat seitsemän senttimetriä paksut, lyö 170 kertaa minuutissa ja aiheuttaa systolisen verenpaineen, joka on melkein kolminkertainen ihmisen verenpaineeseen verrattuna. Jotta tällainen paine olisi turvallinen, sekä kaulavaltimon, jota pitkin veri kulkee aivoihin, että kaulalaskimon, jota pitkin veri palaa sydämeen, täytyy olla laajat. Nämä verisuonet ovatkin läpimitaltaan 2,5 senttimetriä, ja niitä lujittaa vahva elastinen kudos, joka tekee niistä joustavia ja vahvoja.

Kun kirahvi painaa päänsä alas, kaulalaskimon sulkuläpät estävät verta tulvahtamasta takaisin aivoihin. Aivojen alaosassa laaja kaulavaltimo johtaa toiseen suurenmoisesti suunniteltuun järjestelmään, jota sanotaan ihmeverkoksi. Siinä pään laskemisesta aiheutuva veren voimakas virtaus aivoihin hidastuu, kun se joutuu erityiseen verisuoniverkkoon, jonka pienet suonet säännöstelevät verenpainetta ja suojelevat aivoja verentungokselta. Ihmeverkko laajenee kirahvin pään ollessa alhaalla ja supistuu sen nostaessa päänsä, mikä tasaa voimakkaasti laskeneen verenpaineen vaikutuksia ja pienentää pyörtymisvaaraa. Näin painovoiman vaikutus tasaantuu, eikä sydämeen syöksähdä liikaa verta, mikä olisi vahingollista.

Kirahvin kaulakin on suunnittelun ihme. Tiedemiehet olivat yllättyneitä saadessaan selville, että kirahvin hämmästyttävän pitkässä kaulassa on yhtä monta nikamaa kuin hiirellä tai useimmilla muilla nisäkkäillä! Mutta useimmista nisäkkäistä poiketen kirahvilla on pitkät nikamat, jotka liittyvät toisiinsa pallonivelillä, mikä tekee kaulasta huomattavan taipuisan. Siksi kirahvi pystyy taivuttamaan ja kääntämään kaulaansa hoitaessaan turkkiaan joka puolelta tai kurkotellessaan varovasti puiden ylimpiin oksiin.