Opetimme Kristin rakastamaan Jumalaa

TYTTÄREMME Kristi syntyi vuonna 1977. Lääkäri kertoi meille pian musertavan uutisen: Kristillä oli vaikea synnynnäinen kuulovamma ja lievä aivovaurio. Emme silloin voineet aavistaakaan, miten paljon ne vaikuttaisivat elämäämme.

Muutaman kuukauden kuluttua aloimme mieheni Garyn kanssa käydä Melbournessa (Australiassa) kurssia, joka valmensi meitä hoitamaan ja ohjaamaan tytärtämme. Kävimme myös Melbournen kuulolaboratoriossa, jossa kymmenkuinen Kristi sai pikkuruiset kuulokojeet. Hän inhosi niitä, ja koska niihin kuului johtimia, hän sai vedettyä kojeet pois heti kun olimme onnistuneet panemaan ne hänen pieniin korviinsa. Hänen täytyi käyttää myös valjaita, joihin melko painavat paristot oli kiinnitetty.

Aivovaurion vuoksi Kristin oli vaikea oppia kävelemään, ja siksi hän kävi viikoittain fysioterapiassa. Kolmivuotiaana hän oppi kävelemään ilman tukea, joskin hän kaatua muksahteli vähän väliä. Hän kävi fysioterapiassa viisivuotiaaksi asti. Sinä aikana muutimme läheiseen Benallan kaupunkiin, jossa Gary hoiti yritystään.

Kristin opettaminen

Eräs kuurojen opettaja kertoi meille Kristin erityistarpeista koulutuksen suhteen. Meidän oli muutettava jälleen, tällä kertaa Bendigoon, jossa oli kuulovammaisten koulu. Odotin toista lastamme, ja siksi lykkäsimme muuttoa, kunnes Kristi oli nelivuotias ja poikamme Scott viisi kuukautta. Kristi alkoi käydä Bendigon sairaalassa viikoittain puheterapiassa, joka jatkui seuraavat kymmenen vuotta. Gary ja minä ryhdyimme opettelemaan viittomakieltä.

Suurin huolenaiheemme oli Kristin hengellinen valmentaminen. Olemme Jehovan todistajia ja halusimme ehdottomasti kasvattaa Kristin ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” (Efesolaisille 6:4). Mutta miten se onnistuisi? Kristin koulun rehtori huomautti: ”Jumala on Kristille kaikkein vaikein käsite oppia. Jumalaa ei voi nähdä, joten miten te aiotte selittää asian?” Edessämme oli valtava haaste! Ymmärsimme pian, että opettaminen vaatisi paljon aikaa, tutkimista ja kärsivällisyyttä.

Aluksi käytimme kuvia ja kaavioita ja esitimme asiat mahdollisimman yksinkertaisella kielellä. Otimme Kristin mukaan kristillisiin kokouksiin ja saarnaamistyöhön, vaikkei hän ymmärtänyt niistä juuri mitään. Hänen opittuaan kunnolla viittomaan hänelle avautui kokonaan uusi maailma. Siitä huolimatta Raamatussa oli monia sanoja, ilmauksia ja käsitteitä, joita oli vaikea selittää. Yksi hänen lempikirjoistaan oli lapsille tarkoitettu Kirjani Raamatun kertomuksista *.  Sen värikkäät kuvat – omatekoisten kaavioidemme ohella – olivat korvaamattomia. Ajan myötä Kristin sydämeen juurtui rakkaus Jumalaan.

Kristin koulun rehtori tutustutti meidät toisiin Jehovan todistajiin, joilla oli kuulovammaisia lapsia. He kertoivat, miten kuurot voivat saarnata kuuleville, ja tämä osoittautui ratkaisevaksi käännekohdaksi. Yksi keino on ojentaa puhuteltavalle kortti, jossa on jokin raamatullinen ajatus. Kun Kristi oli valmis kertomaan Raamatun totuuksia toisille, se kävi häneltä helposti! Hänestä tuli hyvän uutisen kastamaton julistaja 14-vuotiaana, ja kasteelle hän meni 17-vuotiaana vuonna 1994.

Kristi tarvitsi kuitenkin tervehenkistä seuraa, ja hänen oli vaikea solmia ystävyyssuhteita kuulevien todistajien kanssa. Niinpä aloimme Garyn kanssa opettaa viittomakieltä niille seurakuntamme jäsenille, joita kiinnosti työskentely kuurojen parissa. Jotkut heistä saivat myöhemmin työtä viittomakielen tulkkeina. Mutta vielä tärkeämpää oli se, että monet heistä nauttivat kovasti kanssakäymisestä Kristin kanssa. Hän alkoi saada enemmän hyötyä kristillisistä kokouksista ja konventeista ja on siitä pitäen osallistunut niihin aktiivisesti. Hän on hyvin kiitollinen veljien rakkaudellisesta kiinnostuksesta häntä kohtaan.

Eräänä päivänä Kristi kertoi meille toiveestaan ryhtyä vakituiseksi tienraivaajaksi eli kokoaikaiseksi evankelistaksi. Garyn avustuksella hän sai ajokortin, ja kun muutama muu asia oli ratkaistu, hänet nimitettiin vakituiseksi tienraivaajaksi vuonna 1995. Vuonna 2000 hän pääsi osapäivätyöhön eräälle ala-asteelle kuulovammaisten lasten avustajaksi.

Nykyään me kaikki – Kristi, Gary, poikamme Scott ja minä – toimimme vakituisina tienraivaajina. Olemme onnellisia siitä, että saamme opettaa ihmisiä tuntemaan Jumalamme Jehovan.

’Sydämemme pyyntö’

Kristin kuulovamma on meille jatkuva haaste. Joskus kristillisessä sananpalveluksessa kukaan ei osaa tulkata hänelle eikä hänellä ole ketään, jolle hän voisi kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan. Hän sanoo: ”Tuntuu kuin asuisin maassa, jossa kaikki muut puhuvat vierasta kieltä.” Olemme silti kaikki sopeutuneet hyvin hänen tilanteeseensa.

Saamme lohtua psalmin 37:4 sanoista: ”Iloitse myös suuresti Jehovasta, niin hän antaa sinulle, mitä sydämesi pyytää.” Kristin harras toive on saada kuulla musiikkia ja luonnonääniä ja puhua rakkaidensa kanssa. Minä odotan päivää, jolloin hän voi kuulla ääneni. Uskomme, että näihin sydämemme pyyntöihin vastataan pian, niin kuin Raamatussa luvataan (Jesaja 35:5). (Lähetetty.)

[Alaviite]

[Kuva s. 14]

Kristi vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä sylissään ”Kirjani Raamatun kertomuksista”

[Kuva s. 15]

Kristi kertoo hyvää uutista painetun kortin avulla

[Kuva s. 15]

Scott, Kristi, Gary ja Heather Forbes nykyään