Valitsin paremman uran

Kertonut Plamen Kostadinov

KUN heräsin, oli melkein keskipäivä. Pitkin lattiaa lojui tyhjiä pulloja, ja savukkeenpätkiä pursuilevat tuhkakupit löyhkäsivät. Edellisillan juhlahuuma oli tipotiessään. Olin turhautuneempi ja yksinäisempi kuin koskaan. Kaikki tuntui tarkoituksettomalta. Miten olin päätynyt näin surkeaan tilaan?

14-vuotiaana minulla oli vakaana aikomuksena tulla isona taiteilijaksi. Elettiin vuoden 1980 kesää Bulgariassa. Isä oli juuri kertonut, että minut oli hyväksytty Trojanin taidekouluun, mistä olin hyvin iloinen. Saman vuoden syksyllä muutin kotikaupungistani Lovečista Trojaniin.

Minusta oli mukava asua kaukana vanhemmistani ja tehdä, mitä ikinä huvitti. Aloin polttaa, ja välillä juopottelin koulutovereiden kanssa. Tupakointi ja juominen olivat vastoin koulun sääntöjä, mikä teki niistä entistä jännittävämpää.

Rakkauteni taiteeseen kasvoi edelleen. Erotuin joukosta piirustustaidoillani, ja minussa heräsi halu tulla kuuluisaksi. Valmistuin koulusta viiden vuoden kuluttua, minkä jälkeen halusin jatkaa opintojani Bulgarian pääkaupungin Sofian taideakatemiassa. Se oli alan arvostetuin oppilaitos koko maassa, ja vuonna 1988 pääsin sinne yhtenä kahdeksasta onnekkaasta, jotka oli valittu lukuisista hakijoista eri puolilta maata. Olin tavattoman ylpeä onnistumisestani! Eräänä päivänä katsoin itseäni tyytyväisenä peilistä ja sanoin: ”No niin, Plamen, ei ole epäilystäkään siitä, että sinusta tulee kuuluisa taiteilija!”

Vanha persoonallisuus muotoutuu

Pian aloin pukeutua mustaan ja kasvatin pitkät hiukset ja parran – sehän oli olennainen osa taiteilijan imagoa. Omaksuin boheemin elämäntyylin, jonka uskoin olevan taiteilijoille tyypillinen: Vuokrasin taiteilijoiden kaupunginosasta huoneen, jonka pidin aina mahdollisimman sekaisena ja siivottomana. Otin kissan, jolla oli kolme pentua, sekä pienen koiran. Myös rahan tuhlaaminen kuului asiaan.

Intohimoni taiteeseen kasvoi jatkuvasti, ja maalasin lakkaamatta. Abstrakteista maalauksistani heijastui kuvitelmieni fantastinen maailma. Maalasin tällä tavoin jopa huoneeni seinät. Minua odotti loistava ura!

Kiinteä osa elämääni oli jatkuva juhlinta opiskelijatovereiden kanssa, ja he kokoontuivat usein minun luokseni. Kuuntelimme musiikkia ja juopottelimme jopa silloin kun valmistauduimme tenttiin. Filosofiset keskustelumme koskivat etupäässä musiikkia, taidetta ja elämän tarkoitusta. Puhuimme usein yliluonnollisista voimista ja maapallon ulkopuolisesta elämästä. Keskustelut ruokkivat mielikuvitustani ja antoivat ideoita uusiin maalauksiin. Olisin halunnut pitkittää noiden illanistujaisten euforista olotilaa,  mutta sitä kesti vain niin kauan kuin olin humalassa. Seuraavana päivänä ei hyvänolontunteesta ollut yleensä jäljellä häivääkään.

Vietettyäni tällaista elämää kymmenkunta vuotta tajusin, että se ei tuottanut minulle tyydytystä. Tauluissani hehkuivat loistavat värit, mutta sisäisesti muutuin yhä synkemmäksi ja tunsin itseni äärimmäisen yksinäiseksi. Unelmat elämästä kuuluisana taiteilijana alkoivat himmetä. Olin masentunut enkä tiennyt, miten jatkaa elämää. Tämä oli se hetki, jota kuvailin kertomukseni alussa.

Totuus pelastaa

Vuonna 1990 päätin pitää taidenäyttelyn Lovečissa. Pyysin toiseksi taiteilijaksi Janitan, erään akatemiasta tutun opiskelijan, joka hänkin oli kotoisin Lovečista. Näyttelymme päätyttyä Janita ja minä menimme juhlimaan läheiseen ravintolaan. Keskustellessamme hän alkoi kertoa, mitä oli oppinut tutkiessaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja hän puhui Raamatun ennustamasta uudesta maailmasta. Tämä herätti kiinnostukseni.

Janita jatkoi Raamatun tutkimista Sofiassa, ja aika ajoin hän toi raamatullista kirjallisuutta minullekin. En koskaan unohda, miten innokkaasti luin kirjasen ”Katso! Minä teen kaiken uudeksi” ja kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. * Minun ei ollut vaikea hyväksyä Jumalan olemassaoloa, ja halusin heti oppia rukoilemaan. Muistan ensimmäisen rukoukseni. Polvistuin ja kerroin vilpittömästi Jehovalle murheeni. Olin täysin vakuuttunut siitä, että hän kuunteli minua. Yksinäisyys alkoi väistyä sisäisen ilon ja rauhan tieltä.

Janita esitteli minut Sofiassa eräälle Jehovan todistaja -pariskunnalle, joka tarjoutui tutkimaan kanssani Raamattua ja kutsui minut kokouksiin. Muistan ensimmäisen kokoukseni kesäkuussa 1991. Tulin kaksi tuntia etuajassa ja odotin pienessä puistossa. Hermostuneena, levottomana ja täynnä epäilyksiä mietin, millaisen vastaanoton saisin. Yllätyksekseni jokainen toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi eriskummallisesta boheemista ulkonäöstäni huolimatta. Siitä lähtien kävin kokouksissa säännöllisesti ja kanssani tutkittiin Raamattua kahdesti viikossa.

Olin innoissani, kun sain ensi kertaa oman Raamatun. En ollut eläessäni lukenut mitään niin ihmeellistä ja vaikuttavaa kuin olivat vuorisaarnan viisaat ajatukset. Tutkistelun edetessä sain omakohtaisesti kokea Jumalan sanan muutoksia aikaansaavan voiman, josta sanotaan Efesolaiskirjeen 4:23:ssa: ”Teidän tulee uudistua mieleenne vaikuttavassa voimassa.” Lopetin tupakoinnin ja siistin ulkomuotoni. Muutos oli niin perusteellinen, että kun isä tuli eräänä päivänä minua vastaan Lovečin rautatieasemalle, hän käveli ohitseni tuntematta minua.

Aloin kiinnittää huomiota myös ympäristööni. En saanut enää innoitusta sotkuisesta huoneesta, maalatuista seinistä ja tupakan hajusta. Tunsin tarvetta puhdistaa kaiken. Maalasin huoneeni valkoiseksi, ja siten pääsin eroon myös seinään taiteilemastani kolmisilmäisestä kummajaisesta.

Lienee tarpeetonta sanoa, että pian ystäväni hylkäsivät minut, mutta kristillisissä kokouksissa sain nopeasti tilalle monia uusia ystäviä, jotka ovat pysyneet minulle  läheisinä siitä lähtien. Rakentavan seuran ansiosta edistyin nopeasti. Maaliskuun 22. päivänä 1992 kävin kasteella Plovdivissa pidetyssä Jehovan todistajien konventissa, joka oli Bulgariassa ensimmäinen laatuaan.

Takaisin Lovečiin

Tiesin, että pienessä kaupungissa taiteilijan ei olisi helppo hankkia elantoaan, mutta päätin silti, että valmistumiseni jälkeen palaisin Lovečiin. Tajusin, että ainakin minun olisi erittäin vaikeaa yrittää luoda menestyksekäs ura taiteilijana ja pitää samalla Jumalan valtakunta etusijalla elämässä. Päätin siksi muuttaa urasuunnitelmiani ja ryhtyä kertomaan ihmisille Raamatusta. Samaan aikaan kun opiskelin taideakatemiassa, Janita, joka valmistui kolme vuotta ennen minua, kertoi innokkaasti Raamatun totuuksista Lovečin asukkaille. Hän oli kaupungin ainoa todistaja.

Siinä vaiheessa kun muutin takaisin Lovečiin, siellä oli pieni ryhmä, joka tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Nautin täysin siemauksin siitä, että sain mennä talosta taloon ja kertoa ihmisille omaksumastani tulevaisuudentoivosta. Päätin alkaa tehdä tätä työtä koko ajallani.

Sitten koitti vaikea aika. Vuonna 1994 asemamme virallisesti rekisteröitynä uskonnollisena yhdistyksenä mitätöitiin ja tiedotusvälineissä käynnistettiin erittäin laaja parjauskampanja meitä vastaan. * Todistajia kutsuttiin usein poliisiasemalle ja kirjallisuuttamme takavarikoitiin. Noina aikoina emme voineet kokoontua julkisesti. Pidimme siitä huolimatta säännöllisesti kokoukset Janitan talon yhteydessä olevassa 12 neliömetrin huoneessa. Kerran meitä oli tuohon pieneen tilaan ahtautuneena 42 henkeä. Suljimme ikkunan valtakunnanlaulujen ajaksi, jottemme olisi häirinneet naapureita. Toisinaan, kun ulkona oli lämmin, huone muuttui kuumaksi ja kosteaksi, mutta olimme iloisia voidessamme olla yhdessä.

Siunauksia Jehovalta

Ihailin suuresti Janitan intoa tosi palvonnan puolesta, ja ajan kuluessa välillämme heräsi romanttisia tunteita. Avioiduimme 11. toukokuuta 1996. Olemme persoonallisuudeltamme erilaiset, mutta täydennämme toisiamme loistavasti. Janita on läheisin ystäväni ja auttajani. Kiitän Jehovaa siitä, että hän on antanut minulle vaimon, jonka ”arvo on paljon suurempi kuin korallien” (Sananlaskut 31:10).

Jotkut entisistä ystävistäni ovat luoneet uran taiteilijoina, ja se oli aiemmin minunkin unelmani. Olen kuitenkin kiitollinen valitsemastani urasta, joka on mielestäni paljon parempi. Olen saanut auttaa monia ihmisiä löytämään elämälleen tarkoituksen, ja he ovat nyt hengellisiä veljiäni ja sisariani. Taiteilijana mahdollisesti saamani kuuluisuus tai arvonanto eivät voisi mitenkään vetää vertoja niille siunauksille, joita olen saanut Jehovan palveluksessa. Olen onnellinen siitä, että olen oppinut tuntemaan läheisesti kaikkein suurimman Taiteilijan, Jehova Jumalan.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 12]

Vaimoni Janitan kanssa