Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Rehellisyys johtaa todelliseen menestykseen

Rehellisyys johtaa todelliseen menestykseen

Rehellisyys johtaa todelliseen menestykseen

”Vaikka jollakulla on runsaastikin, niin hänen elämänsä ei johdu siitä, mitä hän omistaa.” (Luukas 12:15)

ELANNON hankkiminen kuuluu elämään. Meillä on Jumalan edessä vastuu elättää itsemme ja perheemme (1. Timoteukselle 5:8).

Entä jos rahan ja tavaroiden hankkimisessa ei ole enää kyse pelkästään toimeentulon varmistamisesta? Mitä jos niistä tulee elämän tarkoitus? Ne, joiden tärkein päämäärä on rikastua, sortuvat muita helpommin epärehellisyyteen päästäkseen tavoitteeseensa. He saattavat huomata liian myöhään, että epärehellisyys estää heitä saavuttamasta todellista menestystä. Lisäksi rakkaus rahaan aiheuttaa monia tuskia, kuten Raamatussa todetaan (1. Timoteukselle 6:9, 10).

Seuraavassa tarkastelemme neljää esimerkkiä ihmisistä, joille menestys merkitsee jotain muuta kuin varallisuuden hankkimista.

Itsekunnioitus

”Joitakin vuosia sitten neuvottelin mahdollisen tulevan asiakkaan kanssa, joka halusi ottaa miljoonan dollarin henkivakuutuksen. Palkkioni olisi ollut tuhansia dollareita. Mies sanoi ryhtyvänsä asiakkaakseni, jos antaisin hänelle puolet palkkiostani. Niin tekeminen olisi ollut sekä epäeettistä että laitonta, ja sanoin sen hänelle.

Yritin saada hänet järkiinsä kysymällä, haluaisiko hän todella antaa henkilökohtaisia ja raha-asioita koskevia luottamuksellisia tietoja epärehelliselle ihmiselle. Ilmaisin kantani toistamiseen ja sanoin, että hän voisi ottaa minuun yhteyttä, jos haluaisi minut edustajakseen. En kuullut hänestä sen koommin.

Mikäli olisin hyväksynyt hänen tarjouksensa, nuhteettomuuteni olisi horjunut ja itsekunnioitukseni kristittynä olisi kärsinyt kolauksen. Minusta olisi tullut orja tuolle miehelle, joka yritti saada minut osallistumaan vilpilliseen suunnitelmaansa.” (Don, Yhdysvallat.)

Mielenrauha

Kuten mainittiin kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa, Dannylle tarjottiin suurta lahjusta, jotta hän olisi esittänyt valheellista tietoa mahdollisen tavarantoimittajan tehtaasta. Mitä hän teki?

”Kiitin johtajaa hänen tarjoamastaan päivällisestä ja annoin kirjekuoren rahoineen takaisin. Hän ei luovuttanut vaan sanoi, että jos hänen tehtaansa läpäisisi seulamme, tiedossa olisi lisää rahaa. Kieltäydyin.

Jos olisin ottanut rahat vastaan, olisin joutunut elämään jatkuvassa paljastumisen pelossa. Myöhemmin tieto tapauksesta kantautui esimieheni korviin. Olin iloinen ja huojentunut siitä, etten ollut tehnyt mitään epärehellistä. Mieleeni tuli Sananlaskujen 15:27, jossa sanotaan: ’Joka hankkii väärää voittoa, saattaa oman huonekuntansa eristyksiin, mutta lahjojen [tai lahjuksien] vihaaja saa elää.’ ” (Danny, Hongkong.)

Perheonni

”Toimin yrittäjänä rakennusalalla. Eteen tulee usein tilaisuuksia huijata asiakkaita tai kiertää veroja. Perheeni ja minä olemme kuitenkin hyötyneet päätöksestäni pysyä rehellisenä.

Rehellisyys tarkoittaa sitä, että on rehellinen aina, ei vain työ- ja liike-elämässä. Tieto siitä, että aviomies tai vaimo ei tingi rehellisyyttä koskevista Jumalan normeista, lisää perheenjäsenten välistä luottamusta. Puoliso tuntee turvallisuutta tietäessään, että rehellisyys ei ole toiselle kuin vaatekappale, jonka tämä pukee tai riisuu sen mukaan, mikä tuntuu mukavalta.

Vaikka joku omistaisi maailman suurimman liikeyrityksen, hän ei pystyisi ostamaan ratkaisuja perhe-elämän ongelmiin. Jehovan todistajana olen huomannut, että Raamatun periaatteiden noudattaminen pitää elämän tasapainossa. Ehdin viettää aikaa perheeni kanssa, eikä minun tarvitse marssia tämän maailman tahdissa, jonka määräävät raha ja ahneus.” (Durwin, Yhdysvallat.)

Hyvä suhde Jumalaan

”Toimenkuvaani kuuluu tarvikkeiden hankkiminen. Jotkut myyntiedustajat ehdottavat, että sen sijaan, että he antaisivat yrityksellemme suurimman mahdollisen alennuksen, minä saisin osuuden summasta, jonka yrityksemme maksaa ostoistaan. Se olisi kuitenkin työnantajalta varastamista.

En ansaitse kovin paljoa, ja lisätulot olisivat tarpeen. Mikään ei kuitenkaan korvaa puhdasta omaatuntoa ja Jehova Jumalan hyväksyntää. Niinpä noudatan kaikessa Raamatun periaatetta, joka esitetään Heprealaiskirjeen 13:18:ssa: ’Tahdomme käyttäytyä rehellisesti kaikessa.’ ” (Raquel, Filippiinit.)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 9]

Rehellisen liike-elämän periaatteet

Liike-elämän etiikkaa säätelevät normit vaihtelevat eri puolilla maailmaa. Raamatun periaatteiden avulla voidaan kuitenkin tehdä eettisesti oikeita ratkaisuja. Seuraavat kuusi seikkaa auttavat noudattamaan rehellisiä liiketapoja.

Puhu totta

Periaate: ”Älkää valehdelko toisillenne.” (Kolossalaisille 3:9.)

Ole sanojesi mittainen

Periaate: ”Merkitköön vain teidän sananne kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’.” (Matteus 5:37.)

Ole luotettava

Periaate: ”Älä paljasta toisen luottamuksellista puhetta.” (Sananlaskut 25:9.)

Ole rehellinen

Periaate: ”Et saa ottaa vastaan lahjusta, sillä lahjus sokaisee näkevät.” (2. Mooseksen kirja 23:8.)

Ole oikeudenmukainen

Periaate: ”Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” (Matteus 7:12.)

Noudata lakia

Periaate: ”Antakaa kaikille heille kuuluva: sille, joka vaatii veron, vero.” (Roomalaisille 13:7.)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 9]

Miten pysyä rehellisenä liike-elämässä?

Pane asiat tärkeysjärjestykseen. Miten tärkeänä esimerkiksi pidät varallisuuden hankkimista verrattuna Jumalan hyväksymyksen saamiseen?

Ennakoi. Mieti etukäteen, missä tilanteissa rehellisyytesi voi joutua koetukselle, ja päätä, miten toimit.

Tee kantasi tiettäväksi. Kerro työ- ja liiketovereillesi heti alkuun tahdikkaasti, millaisten periaatteiden mukaan toimit.

Tukeudu toisiin. Kun eteesi tulee kiusaus tai eettinen ongelma, pyydä neuvoja joltakulta, jolla on samanlaiset arvot kuin sinulla.

[Kuva s. 8]

Rehellisyys tuo mielenrauhan.