Tunnustus joka johtaa toipumiseen

”KUN pysyin vaiti, luuni riutuivat voihkiessani kaiken päivää. Sillä päivät ja yöt sinun kätesi oli raskaana päälläni. Elinnesteeni on muuttunut kuin kuivassa kesähelteessä.” (Psalmit 32:3, 4.) Noilla koskettavilla sanoilla muinaisen Israelin kuningas Daavid saattoi ilmaista syvää tunneperäistä tuskaansa, tuskaa jonka hän oli aiheuttanut itselleen siksi, ettei hän tunnustanut vakavaa syntiään vaan salasi sen.

Daavid oli huomattavan kyvykäs mies. Hän oli urhea soturi, taitava valtiomies, runoilija ja muusikko. Silti hän ei luottanut omiin kykyihinsä vaan Jumalaansa (1. Samuelin kirja 17:45, 46). Häntä kuvailtiin mieheksi, jonka sydän oli ”ehyt Jehovaa – – kohtaan” (1. Kuninkaiden kirja 11:4). Hän teki kuitenkin erään erityisen moitittavan synnin, ja psalmissa 32 hän saattoi viitata juuri siihen. Voimme oppia paljon tarkastelemalla olosuhteita, jotka saivat hänet syyllistymään tähän syntiin. Saamme selville kartettavia salakuoppia ja näemme, miten tarpeellista meidän on tunnustaa syntimme voidaksemme saada suhteemme Jumalaan ennalleen.

Uskollinen kuningas lankesi syntiin

Israelin kansa oli lähtenyt taistelemaan ammonilaisia vastaan, mutta Daavid oli Jerusalemissa. Kävellessään eräänä iltana palatsinsa katolla hän huomasi naapuritalossa kauniin naisen, joka oli peseytymässä. Daavid ei hillinnyt tunteitaan, vaan alkoi himoita tuota naista. Saatuaan tietää, että kyseessä oli Batseba, jonka aviomies Uuria oli sotilaana hänen armeijassaan, hän kutsui hänet luokseen ja teki hänen kanssaan aviorikoksen. Aikanaan Batseba lähetti Daavidille tiedon, että hän oli raskaana. (2. Samuelin kirja 11:1–5.)

Daavid oli loukussa. Jos heidän syntinsä paljastuisi, heitä molempia odottaisi kuolemanrangaistus (3. Mooseksen kirja 20:10). Silloin hän keksi juonen. Hän kutsui Batseban aviomiehen Uurian pois taistelusta. Kyseltyään Uurialta pitkästi sodasta Daavid käski häntä palaamaan kotiin. Daavid toivoi sen johtavan siihen, että Uurian uskottaisiin olevan Batseban lapsen isä (2. Samuelin kirja 11:6–9).

Daavidin harmiksi Uuria ei mennytkään vaimonsa luo. Uuria sanoi, ettei hän voinut missään tapauksessa palata kotiin, kun armeija joutui samaan aikaan kestämään taistelun rasituksia. Sotaretken aikana Israelin armeijan miehet eivät ryhtyneet sukupuolisuhteisiin edes oman vaimonsa kanssa. Heidän piti pysyä palvontamenojen mukaan puhtaina (1. Samuelin kirja 21:5). Silloin Daavid kutsui Uurian aterialle ja sai hänet juopumaan, mutta senkään jälkeen tämä ei mennyt kotiin vaimonsa luo. Uurian uskollinen käytös tuomitsi Daavidin teon räikeäksi synniksi. (2. Samuelin kirja 11:10–13.)

Daavid oli yhä tiukemmin ansassa, johon hän oli saattanut itsensä omalla synnillään. Hän näki epätoivoissaan vain yhden ulospääsytien. Hän lähetti Uurian takaisin taisteluun mukanaan armeijan päällikölle Joabille osoitettu viesti. Lyhyen viestin sisältö oli selvä: ”Pankaa Uuria ankarimpien hyökkäysten eteen, ja teidän on vetäydyttävä hänen takaansa, niin että hänet varmasti lyödään ja hän kuolee.” Näytti siltä, että tuo voimakas kuningas oli muutamalla kynänvedolla peittänyt jälkensä lähettäessään Uurian kuolemaan. (2. Samuelin kirja 11:14–17.)

Heti kun Batseban suruaika hänen aviomiehensä kuoleman jälkeen oli ohi, Daavid meni  hänen kanssaan naimisiin. Aikanaan heidän lapsensa syntyi. Missään vaiheessa Daavid ei puhunut synneistään. Kenties hän yritti perustella tekojaan itselleen. Eikö Uuria sentään kuollut kunniallisesti taistelussa, kuten moni muukin oli kuollut? Eikö hän sitä paitsi ollut kieltäytynyt tottelemasta kuningastaan, kun hän ei suostunut menemään vaimonsa luo? ’Petollinen sydän’ turvautuu kaikenlaisiin järkeilyihin yrittäessään puolustella syntiä. (Jeremia 17:9; 2. Samuelin kirja 11:25.)

Virheitä jotka johtavat syntiin

Miten Daavid, joka rakasti vanhurskautta, saattoi alentua tekemään aviorikoksen ja murhan? Hänen syntinsä siemenet kylvettiin ilmeisesti pitkähkön ajan kuluessa. Saatamme ihmetellä, miksi Daavid ei ollut tukemassa miehiään, kun he taistelivat Jehovan vihollisia vastaan. Ei, vaan Daavid vietti mukavia päiviä palatsissaan, jossa sodankäynnin realiteetit eivät askarruttaneet hänen ajatuksiaan siinä määrin, että ne olisivat tukahduttaneet hänen väärän halunsa saada itselleen uskollisen sotilaan vaimo. Nykyään tosi kristityille koituu suojaksi se, että he ovat aktiivisesti seurakuntansa mukana hengellisissä hankkeissa ja osallistuvat säännöllisesti evankelioimistyöhön (1. Timoteukselle 6:12).

Israelilaiskuningasta neuvottiin tekemään jäljennös Laista ja lukemaan sitä päivittäin. Raamatussa esitetään siihen seuraava syy: ”Jotta hän oppisi pelkäämään Jehovaa, Jumalaansa, pitääkseen kaikki tämän lain sanat ja nämä säännökset tekemällä niiden mukaan, niin ettei hänen sydämensä korottaisi itseään hänen veljiensä yläpuolelle ja ettei hän poikkeaisi käskystä oikealle eikä vasemmalle.” (5. Mooseksen kirja 17:18–20.) Näyttää mahdolliselta, että Daavid ei noudattanut tätä ohjetta siihen aikaan, kun hän teki nämä vakavat synnit. Varmasti Jumalan sanan säännöllinen tutkiminen ja mietiskely osaltaan varjelevat meitä väärinteolta näinä kriittisinä aikoina (Sananlaskut 2:10–12).

Sitä paitsi viimeinen kymmenestä käskystä sanoi nimenomaan: ”Et saa himoita lähimmäisesi vaimoa.” (2. Mooseksen kirja 20:17.) Noihin aikoihin Daavidilla oli useita vaimoja ja sivuvaimoja (2. Samuelin kirja 3:2–5). Se ei kuitenkaan estänyt häntä haluamasta jälleen yhtä viehättävää naista. Tämä kertomus muistuttaa meitä Jeesuksen seuraavien sanojen vakavuudesta: ”Jokainen, joka jatkuvasti katsoo naista niin että tuntee intohimoa häneen, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” (Matteus 5:28.) Sen sijaan että hautoisimme tällaisia sopimattomia haluja, karkottakaamme ne nopeasti mielestämme ja sydämestämme.

Katumus ja armo

Raamatun rehellinen kertomus Daavidin synnistä ei ole varmasti tarkoitettu tyydyttämään jonkun himokasta uteliaisuutta. Tuon kertomuksen välityksellä voimme nähdä voimakkaan ja koskettavan ilmauksen yhdestä Jehovan huomattavasta ominaisuudesta, nimittäin hänen armostaan (2. Mooseksen kirja 34:6, 7).

Sen jälkeen kun Batseba oli synnyttänyt pojan, Jehova lähetti profeetta Natanin tapaamaan Daavidia. Tämä oli armollinen teko. Jos Daavidia ei olisi lähestytty ja hän olisi pysynyt vaiti, hän olisi mahdollisesti paatunut synnin tiellä (Heprealaisille 3:13). Onneksi Jumalan armo herätti Daavidissa vastakaikua. Natanin taitavat ja samalla selvät sanat saivat Daavidin omantunnon kolkuttamaan, ja hän myönsi nöyrästi tehneensä syntiä Jumalaa vastaan. Tosiasiassa Daavid sepitti psalmin 51, joka koskee hänen Batseban tapauksessa tekemäänsä vakavaa syntiä, sen jälkeen kun hän oli katunut sitä ja tunnustanut sen. Älkäämme koskaan antako sydämemme paatua, jos lankeamme vakavaan syntiin. (2. Samuelin kirja 12:1–13.)

Daavidille annettiin anteeksi, mutta hän ei välttynyt kurilta eikä syntinsä seurauksilta (Sananlaskut 6:27). Miten olisi voinutkaan olla toisin? Jos Jumala vain sivuuttaisi kaiken, hänen norminsa menettäisivät uskottavuutensa. Hänen sanansa olisivat yhtä tyhjän kanssa, kuten ylimmäisen papin Eelin, joka vain varovaisesti nuhteli jumalattomia poikiaan ja antoi heidän sitten jatkaa pahoja tekojaan (1. Samuelin kirja 2:22–25). Jehova ei kuitenkaan sulje  murtunutta ihmistä rakkaudellisen huomaavaisuutensa ulkopuolelle. Virkistävän, viileän veden tavoin hänen armonsa auttaa hairahtunutta kantamaan syntinsä seuraukset. Jumalan anteeksiannon lämpö ja palvojatoverien rakentava seura vaikuttavat elvyttävästi. Katuva ihminen voi Kristuksen lunnaiden perusteella tosiaan maistaa Jumalan ”ansaitsemattoman hyvyyden rikkautta” (Efesolaisille 1:7).

”Puhdas sydän” ja ’uusi henki’

Kun Daavid oli tunnustanut syntinsä, hän ei enää päästänyt valloilleen kielteisiä arvottomuuden tunteita. Psalmeista, joissa hän kirjoitti tunnustuksestaan, kuvastuu hänen huojentunut olonsa ja luja päätöksensä palvella Jumalaa uskollisesti. Tarkastellaanpa esimerkiksi psalmia 32. Sen jakeessa 1 sanotaan: ”Onnellinen on se, jonka kapina on annettu anteeksi, jonka synti on peitetty.” Onpa synti kuinka vakava hyvänsä, lopputulos voi olla onnellinen, jos ihminen katuu vilpittömästi. Yksi tapa osoittaa tämä vilpittömyys on ottaa Daavidin tavoin täysi vastuu teoistaan (2. Samuelin kirja 12:13). Hän ei yrittänyt puolustella itseään Jehovan edessä eikä koettanut työntää syytä toisten niskoille. Jakeessa 5 sanotaan: ”Lopulta tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt erhettäni. Minä sanoin: ’Minä tunnustan rikkomukseni Jehovalle.’ Ja sinä annoit anteeksi syntieni erheen.” Aito tunnustus saa aikaa huojennuksen, niin ettei ihmisen tarvitse enää kärsiä tunnontuskia menneiden väärintekojensa vuoksi.

Anottuaan Jehovalta anteeksi Daavid pyysi: ”Luo minuun puhdas sydän, oi Jumala, ja pane minuun uusi, vakaa henki.” (Psalmit 51:10.) Pyytäessään ”puhdasta sydäntä” ja ”uutta henkeä” Daavid osoitti tajuavansa, että hänellä oli syntisiä taipumuksia ja että hän tarvitsi Jumalan apua puhdistaakseen sydämensä ja päästäkseen uuteen alkuun. Hän ei vaipunut itsesääliin, vaan halusi päättäväisesti jatkaa Jumalan palvelemista. Hän rukoili: ”Oi Jehova, avaathan minun huuleni, jotta oma suuni voisi kertoa sinun ylistystäsi.” (Psalmit 51:15.)

Miten Jehova reagoi Daavidin vilpittömään katumukseen ja lujaan päätökseen pyrkiä palvelemaan häntä? Hän esitti Daavidille tämän sydäntälämmittävän vakuutuksen: ”Minä annan sinulle ymmärtäväisyyttä ja opetan sinulle tietä, jota sinun tulee kulkea. Tahdon antaa neuvoja silmäni tarkatessa sinua.” (Psalmit 32:8.) Jehova vakuuttaa tässä, että hän kiinnittää henkilökohtaista huomiota katuvan tunteisiin ja tarpeisiin.  Jehova ryhtyi antamaan Daavidille enemmän ymmärrystä, kykyä nähdä pintaa syvemmälle. Jos hän tulevaisuudessa kohtaisi kiusauksen, hän pystyisi tajuamaan, mihin hänen tekonsa johtaisivat ja miten ne vaikuttaisivat muihin, ja hän pystyisi toimimaan arvostelukykyisesti.

Tämä Daavidin elämän vaihe rohkaisee kaikkia niitä, jotka ovat langenneet vakavaan syntiin. Kun tunnustamme syntimme ja osoitamme vilpitöntä katumusta, voimme saada takaisin kalleimman omaisuutemme, suhteemme Jehova Jumalaan. Hetkellinen tuska ja häpeä, jota saatamme joutua kestämään, on paljon parempi vaihtoehto kuin vaiti pysymisestä aiheutuva piina tai ne hirveät seuraukset, jotka saamme kantaa, jos annamme itsemme paatua kapinallisella tiellä (Psalmit 32:9). Voimme sen sijaan tuntea rakkaudellisen, armollisen Jumalan, ”hellän armon Isän ja kaiken lohdutuksen Jumalan”, lämpimän anteeksiannon (2. Korinttilaisille 1:3).

[Kuva s. 31]

Daavid toivoi, että lähettämällä Uurian kuolemaan hän välttyisi syntinsä seurauksilta