Syyrian kuningas halusi saada käsiinsä Jumalan profeetan Elisan ja sai selville, että hän oli kukkulalla sijaitsevassa Dotanin kaupungissa. Kuningas lähetti sinne yötä vasten hevosia, sotavaunuja ja sotilaita, ja aamun koitteessa hänen joukkonsa olivat saartaneet tuon muurein ympäröidyn kaupungin. (2. Kun. 6:13, 14.)

Kun Elisan palvelija nousi ja meni ulos, hän näki profeettaa vangitsemaan tulleet joukot ja huudahti: ”Voi, herrani! Mitä me teemme?” Elisa vastasi: ”Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssaan.” Sitten hän rukoili: ”Oi Jehova, avaisitko hänen silmänsä, jotta hän näkisi.” Kertomus jatkuu: ”Jehova avasi heti palvelijan silmät, niin että hän näki, ja katso, vuoristo oli täynnä tulisia hevosia ja sotavaunuja Elisan ympärillä.” (2. Kun. 6:15–17.) Mitä voimme oppia tästä ja muista Elisan elämän tapahtumista?

Elisa pysyi tyynenä syyrialaisten piirityksen edessä, koska hän luotti Jehovaan ja näki hänen suojelevan palvelijoitaan voimallaan. Emme odota nykyään ihmeitä, mutta havaitsemme, että Jehova suojelee kansaansa ryhmänä. Eräässä mielessä meidänkin ympärillämme on tulisia hevosia ja vaunuja. Jos ”näemme” ne uskon silmin ja turvaudumme aina Jumalaan, voimme ”asua turvassa” ja saamme hänen siunauksensa (Ps. 4:8). Katsotaanpa, miten voimme hyötyä muista Elisalle sattuneista kokemuksista.

Kerran kun Elisa oli kyntämässä peltoa, profeetta Elia lähestyi häntä ja heitti hänen päälleen oman virkavaatteensa. Elisa tiesi, mitä se merkitsi. Hän järjesti juhla-aterian, hyvästeli isänsä ja äitinsä ja jätti kotinsa voidakseen toimia Elian palvelijana. (1. Kun. 19:16, 19–21.) Koska hän tarjoutui alttiisti palvelemaan Jumalaa mahdollisimman täysin määrin, tämä käytti häntä palveluksessaan ja nimitti hänet aikanaan profeetaksi Elian tilalle.

 Elisa palveli Eliaa ehkä kuutisen vuotta, ja tuona aikana hän ”kaatoi vettä Elian käsille” (2. Kun. 3:11). Siihen aikaan ei käytetty haarukkaa, veistä tai muita ruokailuvälineitä vaan syötiin sormin, ja aterian jälkeen palvelija puhdisti isäntänsä kädet kaatamalla niille vettä. Ainakin jotkin Elisan tehtävistä olivat siis varsin arkisia, mutta hän arvosti sitä, että sai toimia Elian palvelijana.

Usko ja halu käyttää mahdollisimman paljon voimia Jehovan palveluksessa saa nykyäänkin monet kristityt aloittamaan kokoaikaisen palveluksen. Toisinaan heidän on sitä varten lähdettävä kotoaan ja huolehdittava tehtävistä, jotka ovat monien mielestä arkisia, esimerkiksi Betelissä tai rakennustyömailla. Kenenkään kristityn ei tulisi pitää tällaista palvelusta merkityksettömänä tai halpa-arvoisena, sillä Jehova arvostaa sitä suuresti (Hepr. 6:10).

Ennen kuin Jumala ”otti Elian myrskytuulessa ylös kohti taivasta”, hän lähetti tämän Gilgalista Beteliin. Elia pyysi, ettei Elisa seuraisi häntä, mutta tämä vastasi: ”Minä en sinua jätä.” Matkan varrella Elia pyysi Elisaa vielä kahdesti kääntymään takaisin, mutta turhaan. (2. Kun. 2:1–6.) Elisa jatkoi Elian seuraamista aivan kuten Ruut oli aikanaan pysynyt Noomin rinnalla (Ruut 1:8, 16, 17). Minkä vuoksi? Ilmeisesti syynä oli se, että hän arvosti Jumalalta saamaansa tehtävää palvella Eliaa.

Elisa näytti erinomaista esimerkkiä meille. Jos saamme jonkin palvelustehtävän Jehovan järjestössä, voimme pitää sitä suuressa arvossa, kun muistamme palvelevamme häntä. Se on suurin mahdollinen kunnia. (Ps. 65:4; 84:10.)

Matkan edetessä Elia sanoi Elisalle: ”Pyydä, mitä tekisin hyväksesi, ennen kuin minut otetaan pois luotasi.” Sen pyynnön tavoin, jonka Salomo oli vuosikymmeniä aiemmin esittänyt, Elisan pyyntö oli luonteeltaan hengellinen. Hän pyysi, että ”kaksi osaa” Elian hengestä tulisi hänelle. (1. Kun. 3:5, 9; 2. Kun. 2:9.) Israelissa miehen esikoispojalle kuului kaksinkertainen osuus perinnöstä (5. Moos. 21:15–17). Elisa siis toivoi, että hänet tunnustettaisiin Elian hengelliseksi perilliseksi. Lisäksi hän nähtävästi halusi olla yhtä rohkea kuin Elia, joka oli ollut ”todella mustasukkainen” Jehovan puolesta (1. Kun. 19:13, 14).

Miten Elia suhtautui palvelijansa pyyntöön? Hän sanoi: ”Olet pyytänyt vaikeaa asiaa. Jos näet minut otettavan luotasi, sinulle tapahtuu siten, mutta jos et, sitä ei tapahdu.” (2. Kun. 2:10.) Vastatessaan näin Elia tarkoitti ilmeisesti kahta asiaa. Ensinnäkin Jumala yksin voisi päättää, täyttyisikö Elisan pyyntö. Toiseksi saadakseen haluamansa tämän täytyisi päättäväisesti pysyä Elian rinnalla, tapahtuipa mitä tahansa.

Mitä mieltä Jumala oli siitä, että Elisa pyysi kahta osaa Elian hengestä? Kertomus jatkuu: ”Tapahtui, että kun he kävelivät eteenpäin ja puhelivat kävellessään, niin katso, tuliset sotavaunut ja tuliset hevoset, ja sitten ne erottivat heidät toisistaan, ja Elia lähti nousemaan myrskytuulessa kohti taivasta. Koko ajan Elisa näki sen.” * Näin Jehova vastasi Elisan pyyntöön. Elisa näki, miten Elia otettiin hänen luotaan, ja hän sai kaksinkertaisen osuuden tuon profeetan hengestä, ja niin hänestä tuli tämän hengellinen perillinen. (2. Kun. 2:11–14.)

Elisa poimi Elialta pudonneen virkavaatteen ja puki sen ylleen. Nyt hänet voitiin tunnistaa sen perusteella Jumalan profeetaksi. Hänen nimityksestään todisti lisäksi se, että hän vähän myöhemmin sai ihmeen avulla Jordanin vedet jakautumaan.

Elian kohoaminen myrskytuulessa teki Elisaan epäilemättä suuren vaikutuksen. Ei tulisia sotavaunuja ja hevosia ole joka päivä nähtävissä! Ne olivat todiste Jehovan myöntävästä vastauksesta Elisan pyyntöön. Kun Jumala vastaa meidän rukouksiimme, emme näe näyssä liekehtiviä sotavaunuja tai tulisia hevosia, mutta voimme ymmärtää hänen käyttävän suurta voimaansa sen varmistamiseksi, että hänen tahtonsa tapahtuu. Lisäksi kun huomaamme, että Jehova siunaa järjestönsä maanpäällistä osaa, me ”näemme”  hänen taivaallisten vaunujensa olevan liikkeellä (Hes. 10:9–13).

Elisa koki paljon sellaista, mikä sai hänet vakuuttumaan Jehovan suunnattomasta voimasta. Jumalan pyhän hengen avulla tuo profeetta teki 16 ihmettä – kaksi kertaa niin monta kuin Elia. * Toisen kerran hän näki tulisia hevosia ja sotavaunuja Dotanissa kriittisessä tilanteessa, jota kuvailtiin kirjoituksen alussa.

Miten Elisa pystyi säilyttämään tyyneytensä, vaikka hän oli Dotanissa vihollisten ympäröimänä? Hän oli kehittänyt vahvan uskon Jehovaan. Mekin tarvitsemme tällaista uskoa. Meidän tulisi rukoilla Jumalalta pyhää henkeä, jotta voisimme ilmaista uskoa ja muita pyhän hengen hedelmän piirteitä (Luuk. 11:13; Gal. 5:22, 23).

Se mitä Dotanissa tapahtui, antoi Elisalle vahvat perusteet luottaa Jehovaan ja hänen näkymättömän sotajoukkonsa suojelukseen. Profeetta ymmärsi, että Jumala oli käskenyt enkelijoukkojensa ympäröidä kaupungin ja sen piirittäjät. Kun Jumala yliluonnollisesti löi vihollisen sokeudella, Elisa ja hänen palvelijansa pelastuivat. (2. Kun. 6:17–23.) Tuona kriittisenä aikana samoin kuin muissakin tilanteissa Elisa ilmaisi uskoa ja luotti täysin Jehovaan.

Luottakaamme Elisan tavoin Jehova Jumalaan (Sananl. 3:5, 6). Silloin ”Jumala itse tulee osoittamaan meille suopeutta ja siunaamaan meitä” (Ps. 67:1). Vaikka tuliset vaunut ja hevoset eivät ympäröikään meitä kirjaimellisesti, Jehova suojelee maailmanlaajuista veljesseuraamme tulevan ”suuren ahdistuksen” aikana (Matt. 24:21; Ilm. 7:9, 14). Ennen sitä meidän tulisi aina muistaa, että ”Jumala on turvamme” (Ps. 62:8).