9-VUOTIAANA, jolloin asuin Norsunluurannikolla, lakkasin kasvamasta. Tämä tapahtui 34 vuotta sitten, ja olen edelleenkin vain yhden metrin pituinen. Kun tilanteeni selvisi, vanhempani kannustivat minua tekemään kovasti työtä, jotten ajattelisi koko ajan ulkonäköäni. Pystytin talomme edustalle hedelmien myyntipisteen ja pidin siitä hyvää huolta. Se vetikin puoleensa monia asiakkaita.

Ahkera työnteko ei tietenkään muuttanut kaikkea. Olin edelleen hyvin lyhyt, ja jopa yksinkertaiset asiat, kuten kauppojen myyntipöytien korkeus, tuottivat minulle vaikeuksia. Kaikki näytti olevan suunniteltu ihmisille, jotka olivat melkein kaksi kertaa minun pituisiani. Tunsin itsesääliä, mutta tilanne muuttui ollessani 14-vuotias.

Eräänä päivänä kaksi Jehovan todistaja -naista tuli ostamaan hedelmiä, ja he alkoivat tutkia kanssani Raamattua. Tajusin pian, että tiedon saaminen Jehovasta ja hänen tarkoituksistaan oli tärkeämpää kuin fyysinen tilani. Se teki minulle hyvää. Psalmista 73:28 tuli lempiraamatunkohtani. Tämän jakeen alkuosa kuuluu: ”Minulle on hyväksi lähestyä Jumalaa.”

Perheemme muutti odottamatta Burkina Fasoon, ja elämäni muuttui täysin. Naapuristossamme Norsunluurannikolla minä ja myyntipisteeni olimme olleet tuttu näky. Uudessa ympäristössämme olin vieras ja monille outo ilmestys. Ihmiset tuijottivat minua. Se sai minut eristäytymään viikkokausiksi sisälle. Sitten muistin, miten hyväksi minulle oli ollut lähestyä Jehovaa. Kirjoitin Jehovan todistajien haaratoimistoon, ja luokseni tuli juuri oikea ihminen: Nani-niminen lähetystyöntekijä skootterilla.

Asuinalueemme hiekkatiet olivat aina liukkaita ja sadekaudella liejuisia. Nani kaatui skootterillaan lukemattomia kertoja tullessaan johtamaan tutkistelua minulle mutta ei lannistunut. Sitten hän tarjoutui viemään minut kokouksiin. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti uskaltautua ulos talosta ja kestää ihmisten tuijotus. Sitä paitsi nousemiseni skootterin selkään lisäisi painoa ajoneuvoon, jota oli jo muutenkin vaikea ohjata. Hyväksyin kuitenkin tarjouksen tietoisena lempiraamatunkohtani toisesta osasta: ”Suvereeniin  Herraan Jehovaan olen pannut turvani.”

Nani ja minä kaaduimme joskus liejuun, mutta kokouksiin pääsy oli sen arvoista. Mikä ero olikaan ulkona kohtaamieni tuijotusten ja niiden lämpimien hymyjen välillä, joita sain osakseni valtakunnansalilla! Yhdeksän kuukautta myöhemmin minut kastettiin.

”Julistaakseni kaikkia tekojasi” on viimeinen osa lempiraamatunkohdastani. Tiesin, että sananpalvelus tulisi olemaan suurin haasteeni. Muistan edelleen ensimmäisen kertani saarnaamistyössä talosta taloon. Niin lapset kuin aikuisetkin tuijottivat minua, seurasivat minua ja matkivat kävelytapaani. Se tuntui todella pahalta, mutta muistutin itseäni jatkuvasti siitä, että he tarvitsivat paratiisia aivan yhtä paljon kuin minä, joten en luovuttanut.

Tilanteeni helpottui, kun hankin käsikäyttöisen kolmipyörän. Palvelustoverini työnsi minua ylämäessä ja sitten hyppäsi kyytiin, kun pääsimme hyvään vauhtiin alamäessä. Vaikka sananpalvelus oli ensin haaste, siitä tuli minulle niin suuri ilonlähde, että aloitin vuonna 1998 vakituisen tienraivauksen.

Johdin monille raamatuntutkisteluja, ja neljä heistä on mennyt kasteelle. Lisäksi yksi siskoistani omaksui totuuden! Sen kuuleminen, miten toiset edistyivät, piristi minua usein juuri silloin kun tarvitsin rohkaisua. Eräänä päivänä kärsiessäni malariakohtauksesta sain kirjeen Norsunluurannikolta. Olin aloittanut ovensuututkistelun eräälle yliopisto-opiskelijalle Burkina Fasossa ja siirtänyt sen veljen hoidettavaksi. Opiskelija muutti myöhemmin Norsunluurannikolle. Olin todella onnellinen saadessani tietää, että hänestä oli tullut kastamaton julistaja.

Miten elätän itseni? Järjestö, joka auttaa liikuntarajoitteisia, tarjoutui opettamaan minulle ompelua. Eräs opettaja pani merkille työtapani ja sanoi: ”Meidän pitäisi opettaa sinua valmistamaan saippuaa.” He panivat tuumasta toimeen. Valmistan tätä nykyä pyykki- ja taloussaippuaa kodissani. Ihmiset pitävät saippuastani ja suosittelevat sitä toisille. Toimitan tuotteen asiakkailleni itse kolmipyöräisellä skootterilla.

Valitettavasti kipu, joka johtuu epämuodostuneesta selkärangastani, paheni siinä määrin, että minun oli vuonna 2004 järkevää lopettaa tienraivaus. Osallistun silti täysipainoisesti palvelukseen.

Ihmiset sanovat, että minut tunnetaan tarttuvasta hymystäni. Minulla on paljon syytä iloita, koska minulle on ollut hyväksi lähestyä Jumalaa. (Kertonut Sarah Maiga.)