HERODOTOS, 2 500 vuotta sitten elänyt kreikkalainen historioitsija, kirjoitti Historiateoksessa oman aikansa egyptiläisistä: ”Heidän varakkaittensa seuroissa kantaa eräs mies aterialta päästyä ympäri puusta tehtyä kirstussaan olevaa kuollutta, joka sekä maalaamalla että veistämällä on tehty niin luonnonmukaiseksi kuin suinkin ja kooltaan joka puolelle on noin kyynärän tai kahden pituinen. Näyttäen sitä kullekin juomaveikolle mies lausuu: ’Katso tähän, juo ja nauti! Sillä kuoltuasi sinusta tulee tällainen.’ ”

Tällainen näkemys elämästä ja kuolemasta on ollut muillakin kuin egyptiläisillä. Nykyään monet elävät sanonnan ”syökää, juokaa ja pitäkää hauskaa” mukaisesti. Jos kerran elämä päättyy kuolemaan, miksi siitä ei voisi nauttia täysin siemauksin? Miksi pitää kiinni ylevistä arvoista? Mikäli kuolema on kaiken loppu, tuntuisi järkevältä elää vain nykyhetkeä varten. Tämän ajatuksen esitti myös apostoli Paavali kuvaillessaan niiden asennetta, jotka eivät usko ylösnousemukseen: ”Jos kuolleita ei herätetä, niin ’syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme’.” (1. Korinttilaisille 15:32.)

Paavali itse ei tietenkään uskonut kuoleman merkitsevän ikuista unohdusta ja olemattomuutta. Hän oli varma, että kuolleilla olisi mahdollisuus elää jälleen kuolematta enää koskaan. Tämä vakaumus perustui ratkaisevan tärkeään tapahtumaan, jota hän piti kiistattomana tosiasiana: Kristuksen Jeesuksen ylösnousemukseen. * Se oli huomattavin yksittäinen tapahtuma, joka vahvisti varhaisten opetuslasten uskoa.

Mitä merkitystä Jeesuksen ylösnousemuksella sitten on meille? Mistä tiedämme sen olevan  totta? Katsotaanpa, miten Paavali vastasi näihin kysymyksiin kirjeessään Korintin kristityille.

Jotkut muinaisen Korintin kristityistä eivät uskoneet kirjaimelliseen ylösnousemukseen lainkaan, toiset taas olivat siitä epävarmoja. Ensimmäisessä heille osoittamassaan kirjeessä Paavali selitti, mitä kaikkea seuraisi, jos ylösnousemus ei olisi totta. Hän kirjoitti: ”Ellei kuolleiden ylösnousemusta tosiaankaan ole, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, niin saarnaamisemme on varmasti turhaa ja uskomme on turhaa. Lisäksi meidät todetaan myös vääriksi Jumalan todistajiksi – –. Edelleen, jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on hyödytön; te olette vielä synneissänne. Vieläpä nekin, jotka ovat nukahtaneet pois Kristuksen yhteydessä, ovat tuhoutuneet.” (1. Korinttilaisille 15:13–18.)

”Hän näyttäytyi yhdellä kertaa yli viidellesadalle veljelle – –. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille, mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin.” (1. Korinttilaisille 15:6–8.)

Aluksi Paavali esitti kiistattoman toteamuksen: jos kuolleita ei herätetä, niin Kristusta, joka kuoli, ei voitu herättää eloon. Millaisia seurauksia olisi siitä, ettei Kristusta olisi herätetty? Silloin hyvän uutisen saarnaaminen olisi turhaa; se olisi valtavaa petosta. Kristuksen ylösnousemushan on kristillisen uskon olennainen osa, ja se kytkeytyy erottamattomasti Raamatun perusopetuksiin, kuten Jumalan suvereeniuteen, nimeen ja valtakuntaan sekä ihmisten pelastumiseen. Jos sitä ei olisi tapahtunut, Paavalin ja muiden apostolien julistama sanoma olisi ollut pelkkiä tyhjiä, arvottomia sanoja.

Seurauksena olisi vielä muutakin. Ellei Kristusta olisi herätetty kuolleista, kristilliset uskonkäsitykset olisivat perusteettomia ja pohjautuisivat valheeseen. Lisäksi Paavali ja muut olisivat kertoneet valheita paitsi Jeesuksen ylösnousemuksesta myös hänestä, joka sai sen aikaan, Jehova Jumalasta. Paikkaansa ei pitäisi myöskään väite, jonka mukaan Kristus ”kuoli meidän syntiemme edestä”, sillä jos Pelastaja itse ei vapautunut kuolemasta, hän ei voisi vapauttaa siitä muitakaan (1. Korinttilaisille 15:3). Siinä tapauksessa kristityt, jotka olivat kuolleet – jotkut heistä marttyyreina – olivat menettäneet henkensä siinä väärässä toivossa, että heidät herätettäisiin kuolleista.

Paavali teki seuraavan päätelmän: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tässä elämässä, olemme kaikista ihmisistä säälittävimpiä.” (1. Korinttilaisille 15:19.) Hän oli muiden kristittyjen tavoin kärsinyt menetyksiä, kokenut vainoa, kestänyt vaikeuksia ja ollut silmätysten kuoleman kanssa, koska hän uskoi ylösnousemukseen ja kaikkeen siihen, minkä se teki mahdolliseksi. Se olisi ollut täysin hyödytöntä, jos ylösnousemus olisi pelkkää valhetta.

Paavalin usko Jeesuksen ylösnousemukseen ei horjunut. Kirjoittaessaan korinttilaisille hän luetteli sitä puoltavia todisteita: ”Kristus kuoli meidän syntiemme edestä Raamatun kirjoitusten mukaan ja – – hänet haudattiin ja – – hänet on herätetty kolmantena päivänä Raamatun kirjoitusten mukaan ja – – hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. * Sen jälkeen hän näyttäytyi yhdellä kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat vielä nytkin elossa, mutta jotkut ovat nukahtaneet pois. Sen jälkeen hän  näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille, mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin.” (1. Korinttilaisille 15:3–8.)

Paavali aloitti toteamalla täysin varmana, että Kristus kuoli syntiemme edestä, hänet haudattiin ja hänet on herätetty kuolleista. Miksi hän oli tästä vakuuttunut? Näillä tapahtumilla oli monia silminnäkijöitä. Kuolleista herätetty Jeesus näyttäytyi yksittäisille ihmisille (myös Paavalille itselleen), pienille ryhmille ja yhdellä kertaa jopa 500 ihmiselle, joista monet olivat todennäköisesti olleet epäilevällä kannalla kuultuaan uutisen hänen ylösnousemuksestaan (Luukas 24:1–11). Useimmat silminnäkijöistä olivat Paavalin aikana yhä elossa, ja he saattoivat pyydettäessä vahvistaa nuo näyttäytymiset (1. Korinttilaisille 15:6). Yhden tai kahden ihmisen todistus olisi ehkä helppo sivuuttaa, mutta ei yli 500 silminnäkijän.

Lisäksi Paavali mainitsi kahdesti, että Jeesus kuoli ja hänet haudattiin ja herätettiin kuolleista ”Raamatun kirjoitusten mukaan”. Nämä tapahtumat vahvistivat sen, että Messiasta koskevat Raamatun heprealaisten kirjoitusten profetiat olivat toteutuneet, mikä osoitti Jeesuksen olevan luvattu Messias.

Huolimatta silminnäkijöiden ja Raamatun todistuksesta jotkut kuitenkin epäilivät Jeesuksen kuolleista herättämistä, ja samoin on nykyään. Jotkut sanovat, että opetuslapset varastivat hänen ruumiinsa ja väittivät sitten nähneensä hänen ylösnousemuksensa. Sisäänkäynnin luo oli kuitenkin asetettu roomalaisia vartijoita, eikä opetuslapsilla ollut valtaa vaikuttaa heihin. Toiset väittävät ylösnousemuksen jälkeisten näyttäytymisten olleen pelkkää harhaa. Tätä teoriaa vastaan sotii se, että Jeesus näyttäytyi monille ihmisille eri tilanteissa. Tuntuuko myöskään järkevältä, että harhanäyssä esiintyvältä hahmolta voisi  ottaa syötäväksi sen kypsentämää kalaa, kuten opetuslapset ottivat kuolleista herätetyltä Jeesukselta Galileassa? (Johannes 21:9–14.) Pyytäisikö harhanäyn hahmo koskettamaan itseään, ja voisivatko tarkkailijat noudattaa kehotusta? (Luukas 24:36–39.)

Vielä jotkut sanovat, että Jeesuksen ylösnousemus oli opetuslasten järjestämä huijaus. Mutta mitä hyötyä siitä olisi ollut heille? Todistaessaan ylösnousemuksesta opetuslapset saattoivat kohdata pilkkaa, kärsimystä ja kuoleman. Miksi he olisivat ottaneet näin suuria riskejä vain pönkittääkseen valhetta? Lisäksi he esittivät todistuksensa ensin Jerusalemissa aivan vastustajiensa edessä, jotka olivat valmiit minkä tahansa tekosyyn nojalla tuomitsemaan heidät.

Juuri ylösnousemus antoi opetuslapsille rohkeuden todistaa Herrastaan jopa äärimmäisen väkivaltaisesta vainosta huolimatta. Ylösnousemuksesta tuli kristillisen uskon keskeinen opetus. Varhaiskristityt eivät vaarantaneet henkeään vain todistaakseen viisaasta opettajasta, joka oli murhattu. He julistivat Jeesuksen ylösnousemusta henkensä uhalla, koska se todisti hänen olevan Kristus, Jumalan Poika – voimakas, elävä persoona, joka tuki ja opasti heitä. Hänen ylösnousemuksensa merkitsi sitä, että heidätkin herätettäisiin kuolleista. Jos Jeesusta ei olisi herätetty kuolleista, kristillisyyttä ei edes olisi emmekä kenties olisi koskaan kuulleetkaan hänestä.

Mutta mitä merkitystä Kristuksen ylösnousemuksella on meille nykyään?