USKONTOJEN yhteistoiminnan kannattajat ajattelevat kuitenkin toisin. ”Näytä minulle uskonto, jossa ei välitetä myötätunnosta – –, jossa ei välitetä ympäristön hoitamisesta – –, jossa ei välitetä vieraanvaraisuudesta”, sanoi Eboo Patel, Interfaith Youth Core -liikkeen perustaja.

Buddhalaiset, katolilaiset, protestantit, hindut, muslimit ja monet muut ovat toisinaan yhdistäneet voimansa ja taistelleet esimerkiksi köyhyyttä ja maamiinojen käyttöä vastaan sekä edistäneet ihmisoikeuksia ja ympäristöasioita. Eri uskontojen edustajat ovat myös kokoontuneet keskustelemaan siitä, miten keskinäistä ymmärrystä voitaisiin lisätä ja mitä uskontokunnat voisivat oppia toisiltaan. Uskontojen moninaisuuden kunniaksi järjestetään kynttiläseremonioita, juhlia, musiikkiesityksiä, rukoustilaisuuksia ja niin edelleen.

Onko uskontojen yhteistoiminta ratkaisu niiden välisiin ristiriitoihin? Onko se Jumalan keino saada aikaan parempi maailma?

Yksi maailman suurimmista uskontojen vuorovaikutusta tukevista järjestöistä toteaa ylpeänä, että se toimii 76 maassa ja sen jäsenet edustavat yli kahtasataa uskonsuuntaa. Se ilmoittaa tavoitteekseen ”edistää uskontojen kestävää, päivittäistä yhteistyötä”. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Järjestön toimihenkilöiden mukaan sen peruskirjan sanamuotoja piti harkita huolellisesti, jotteivät ne loukkaisi niitä monia uskontokuntia ja alkuperäiskansoja, jotka peruskirjan allekirjoittaisivat. Erimielisyyttä aiheutti muun muassa se, pitäisikö Jumala mainita peruskirjassa. Niinpä kaikki viittaukset Jumalaan jätettiin pois.

Jos Jumala jätetään pois kuvasta, mikä rooli uskonnolle jää? Miten tällainen uskontojen yhteistoimintaa edistävä liike eroaa maallisista hyväntekeväisyysjärjestöistä? Edellä mainittu järjestö ei hyvästä syystä kuvailekaan itseään uskonnolliseksi vaan ”siltoja rakentavaksi” järjestöksi.

”Kaikissa suurissa uskonnoissa on pohjimmiltaan sama viesti rakkaudesta, myötätunnosta ja anteeksiannosta”, sanoo dalai-lama, joka on huomattava uskontojen välisen vuoropuhelun kannattaja. Hän lisää: ”Tärkeintä on, että – – [nämä ominaisuudet] olisivat osa jokapäiväistä elämäämme.”

Rakkauden, myötätunnon, anteeksiannon ja muiden hyveiden merkitystä ei todellakaan voi korostaa liikaa. Jeesus esitti niin sanotun kultaisen säännön: ”Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän  teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” (Matteus 7:12.) Mutta onko tosi uskonnossa kyse vain siitä, että tekee hyvää?

Apostoli Paavali sanoi monista ihmisistä, jotka hänen päivinään väittivät palvelevansa Jumalaa: ”Minä todistan heistä, että heillä on palavaa intoa Jumalan puolesta, mutta ei täsmällisen tiedon mukaan.” Mikä siis oli ongelma? Paavali sanoi, että ”koska he eivät tunteneet Jumalan vanhurskautta”, he ”yrittivät vahvistaa omaansa”. (Roomalaisille 10:2, 3.) Koska heillä ei ollut täsmällistä tietoa siitä, mitä Jumala halusi heidän tekevän, heidän intonsa – ja uskonsa – oli todellisuudessa turhaa (Matteus 7:21–23).

”Onnellisia ovat rauhantekijät”, sanoi Jeesus (Matteus 5:9). Hän eli niin kuin opetti: hän edisti väkivallattomuutta ja kertoi rauhan sanomaa eri uskontoja edustaville ihmisille (Matteus 26:52). Niitä jotka osoittivat vastakaikua, alkoi yhdistää murtumaton rakkauden side (Kolossalaisille 3:14). Oliko Jeesuksen tavoitteena kuitenkaan vain rakentaa siltoja erilaisista taustoista olevien ihmisten välille, jotta he voisivat elää sovussa? Osallistuiko hän yhdessä toisten kanssa heidän uskonnonharjoitukseensa?

Sekä fariseusten että saddukeusten lahkon johtajat vastustivat Jeesusta kiihkeästi ja yrittivät jopa tappaa hänet. Miten Jeesus reagoi? Hän neuvoi opetuslapsiaan: ”Antakaa heidän olla. He ovat sokeita oppaita.” (Matteus 15:14.) Jeesus kieltäytyi tunnustamasta hengellistä yhteyttä heidän kaltaisiinsa ihmisiin.

Myöhemmin Kreikkaan Korintin kaupunkiin, joka oli kuuluisa suvaitsevuudestaan ja moniuskontoisuudestaan, perustettiin kristillinen seurakunta. Miten kristittyjen piti toimia tuollaisessa ympäristössä? Apostoli Paavali osoitti selvästi, ettei heidän pitänyt harjoittaa uskontoa yhdessä muiden ryhmien kanssa. Hän kirjoitti: ”Sillä mitä yhteyttä on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial [Saatana]?” Tämän jälkeen hän lisäsi: ”Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa.” (2. Korinttilaisille 6:14, 15, 17.)

Raamattu suhtautuu uskontojen lähentymiseen selvästikin kielteisesti. Saatat kuitenkin pohtia, miten aito ykseys voidaan saavuttaa.

Maata kiertävä Kansainvälinen avaruusasema on noin viidentoista valtion yhteishanke. Voisiko tällainen valtava hanke onnistua, elleivät kaikki siinä mukana olevat valtiot olisi yhtä mieltä rakennussuunnitelmasta?

Uskontojen välisessä yhteistoiminnassa on oikeastaan kyse samasta asiasta. Vaikka yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta peräänkuulutetaan, uskontokunnat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mihin normeihin uskonnon pitäisi perustua. Siksi moraaliset ja opilliset kysymykset aiheuttavat edelleen paljon erimielisyyttä.

Raamatun sisältämät Jumalan normit ovat kuin rakennussuunnitelma. Voimme rakentaa elämäämme sen perusteella, mitä Raamatussa sanotaan. Ne jotka ovat omaksuneet sen opetukset, ovat voittaneet rodulliset ja uskonnolliset ennakkoluulonsa ja oppineet tekemään yhteistyötä rauhassa ja ykseydessä. Jumala kertoi ennalta, että näin tapahtuisi: ”Minä muutan kansoille puhtaan kielen, jotta ne kaikki huutaisivat avukseen Jehovan nimeä palvellakseen häntä olka olkaa vasten.” Ykseys voidaan saavuttaa puhumalla ”puhdasta kieltä” eli noudattamalla palvontaa koskevia Jumalan normeja. (Sefanja 3:9; Jesaja 2:2–4.)

Jehovan todistajat toivottavat sinut sydämellisesti tervetulleeksi johonkin lähellä sijaitsevaan valtakunnansaliin, jotta voit itse nähdä, millainen ainutlaatuinen rauha ja ykseys heidän keskuudessaan vallitsee (Psalmit 133:1).