Kasvoin Libanonin sisällissodan aikana Rmayshissa, lähellä Israelin ja Libanonin välistä rajaa. Minulla on eläviä muistikuvia maamiinojen räjähdyksistä ja raajojaan menettäneistä viattomista uhreista. Elämä oli kovaa, ja rikollisuus ja väkivalta rehottivat.

Perheemme kuului maroniittikirkkoon, joka on yksi katolisen kirkon piirissä olevista itäisistä kirkoista. Isän aika kului 12-henkisen perheemme elättämisessä, mutta äiti piti huolen siitä, että me muut kävimme kirkossa. Ajan myötä minusta alkoi tuntua, ettei kirkko sen enempää kuin yhteiskuntakaan pystynyt tukemaan heikkoja.

Teini-iässä kiinnostuin kung-fusta. Minulla oli tiukka harjoitusohjelma, ja opin käyttämään taitavasti erilaisia iskuja, potkuja ja kamppailuaseita. Ajattelin, että vaikken pystynyt lopettamaan sotaa, voisin ainakin yrittää pysäyttää väkivaltaiset ihmiset. Aina kun näin kaksi ihmistä tappelemassa, puutuin heti asiaan. Olin luonteeltani äkkipikainen, eikä minun suututtamiseeni paljoa vaadittu. Ihmiset pelkäsivät minua kaikkialla Etelä-Libanonissa, sillä kävin omaa sotaani epäoikeudenmukaisuutta ja väkivaltaa vastaan.

Vuonna 1980 liityin Beirutissa toimivaan kung-fu-seuraan. Pommeja, kranaatteja ja raketteja putoili päivittäin, mutta menin silti harjoituksiin. En tehnyt muuta kuin söin, nukuin ja jäljittelin kiinalais-amerikkalaisen näyttelijän ja kung-fu-mestarin Bruce Leen elämäntapaa. Jäljittelin hänen kampaustaan, hänen kävelytyyliään ja hänen taisteluhuutojaan. En hymyillyt koskaan.

Tavoitteenani oli päästä kung-fu-ammattilaiseksi Kiinaan. Kun eräänä iltana harjoittelin ankarasti Kiinaan lähtöä varten, kuulin jonkun koputtavan oveen. Eräs ystävä oli tullut käymään kahden Jehovan  todistajan kanssa. Hiestä märkänä mustassa harjoituspuvussani sanoin heille: ”En tiedä mitään Raamatusta.” En voinut kuvitellakaan, että elämäni muuttuisi tuosta hetkestä eteenpäin.

Todistajat näyttivät minulle Raamatusta, miksi ihmiset eivät tule koskaan omin neuvoin onnistumaan kaiken epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan kitkemisessä. He selittivät, että näiden ongelmien todellinen aiheuttaja on Saatana (Ilmestys 12:12). Todistajista huokuva rauha ja varmuus tekivät minuun vaikutuksen. Lisäksi minua kosketti tieto siitä, että Jumalalla on nimi (Psalmit 83:18). He näyttivät minulle myös 1. Timoteuksen kirjeen 4:8:n, jossa sanotaan: ”Ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä vähään, mutta jumalisesta antaumuksesta on hyötyä kaikkeen, koska se sisältää nykyisen ja tulevan elämän lupauksen.” Noilla sanoilla oli elämääni suuri vaikutus.

Valitettavasti menetin yhteyden todistajiin, koska perheeni kielsi heitä tulemasta takaisin. Päätin silti lopettaa kung-fun ja alkaa tutkia Raamattua. Veljeni eivät pitäneet ajatuksesta, mutta olin päättänyt etsiä Jehovan todistajat uudelleen käsiini ja tutkia Raamattua heidän kanssaan.

Etsin todistajia mutten löytänyt heitä. Sitten isäni yllättäen kuoli ja perheessämme tapahtui muitakin murheellisia asioita. Tämä kaikki suretti minua valtavasti. Olin alkanut työskennellä eräässä rakennusyhtiössä, ja kerran Adel-niminen työkaverini pysäytti minut ja kysyi, miksi näytin niin surulliselta. Hän kertoi minulle Raamatun ylösnousemustoivosta. Seuraavien yhdeksän kuukauden ajan tämä rakkaudellinen ja huomaavainen todistaja tutki kärsivällisesti Raamattua kanssani.

Tutkistelun edetessä aloin tajuta, että minun täytyi tehdä persoonallisuudessani suuria muutoksia. Se ei ollut helppoa. Olin aina ärtyisä ja menetin herkästi malttini. Raamatun avulla opin hillitsemään itseäni ja vastustamaan halua toimia hetken mielijohteesta. Esimerkiksi Matteuksen 5:44:ssä on Jeesuksen neuvo: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä.” Roomalaiskirjeen 12:19 puolestaan varoittaa: ”Älkää itse kostako, – – sillä on kirjoitettu: ’Minun on kosto, minä olen maksava takaisin, sanoo Jehova.’ ” Nämä ja muut raamatunkohdat auttoivat minua vähitellen saamaan mielenrauhan.

Vaikka perheeni vastusti aluksi päätöstäni tutkia Jehovan todistajien kanssa, he ovat alkaneet kunnioittaa todistajia. Itse asiassa yhdestä veljestäni on tullut Jehovan palvelija, ja äiti puolusti kuolemaansa saakka meidän uskoamme.

Minua on siunattu myös ihanalla, uskollisella vaimolla, Anitalla, ja toimimme yhdessä kokoaikaisessa palveluksessa. Vuodesta 2000 lähtien Anita ja minä olemme asuneet Ruotsissa Eskilstunassa, missä kerromme Raamatusta arabiankielisille ihmisille.

Sydäntäni särkee yhä niiden puolesta, jotka kärsivät väkivallan vuoksi. Mutta sen tietäminen, mistä se johtuu – ja että Jumala tekee siitä pian lopun – tuo minulle todellista iloa ja rauhaa (Psalmit 37:29).