Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

RAAMATTU VOI MUUTTAA ELÄMÄN

Raamatun selvät vastaukset tekivät minuun vaikutuksen

Raamatun selvät vastaukset tekivät minuun vaikutuksen
  • SYNTYMÄVUOSI: 1948

  • KOTIMAA: UNKARI

  • TAUSTA: KAIPASI VASTAUKSIA ELÄMÄN SUURIIN KYSYMYKSIIN

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI:

Synnyin Unkarissa Székesfehérvárin kaupungissa, jonka vaiheikas historia ulottuu yli tuhannen vuoden taakse. Valitettavasti muistan yhä ne ikävät jäljet, jotka toinen maailmansota oli jättänyt kaupunkiin.

Vietin varhaislapsuuteni isovanhempieni luona. Muistelen heitä lämmöllä, varsinkin isoäitiäni Elisabethia. Hän juurrutti minuun vahvan uskon Jumalaan. Kolmivuotiaasta lähtien lausuin hänen kanssaan joka ilta Isä meidän -rukouksen. Opin tosin ymmärtämään tuon rukouksen merkityksen vasta kun olin lähes 30-vuotias.

Isovanhempani huolehtivat minusta pienenä, koska vanhempani tekivät töitä yötä päivää. Vanhempani yrittivät nimittäin säästää rahaa, jotta he voisivat hankkia kunnollisen kodin. Joka toinen lauantai koko perhe kuitenkin kokoontui yhteiselle aterialle. Nuo hetket olivat minulle todella tärkeitä.

Vuonna 1958 vanhempieni unelma toteutui: he pystyivät ostamaan talon, jossa me kaikki kolme voisimme asua. Vihdoinkin saisin asua vanhempieni kanssa! Olin riemuissani! Tuo onni loppui kuitenkin lyhyeen, sillä isäni kuoli syöpään vain puoli vuotta myöhemmin.

Olin murheen murtama. Muistan rukoilleeni: ”Jumala, pyysin hartaasti, että pelastaisit isäni. Tarvitsen häntä. Miksi et vastannut rukouksiini?” Halusin epätoivoisesti tietää, missä isäni oli. Mietin, oliko hän mennyt taivaaseen tai oliko hänen olemassaolonsa päättynyt ikuisiksi ajoiksi. Olin kateellinen muille lapsille, joilla oli yhä isä.

Kävin vuosien ajan hautausmaalla melkein joka päivä. Polvistuin isäni haudalle ja rukoilin: ”Jumala, haluaisin niin kovasti tietää, missä isäni on.” Rukoilin myös apua, jotta voisin ymmärtää elämän tarkoituksen.

Kolmetoistavuotiaana päätin opetella saksaa. Ajattelin, että laaja saksankielinen kirjallisuus saattaisi tarjota vastauksia kysymyksiini. Vuonna 1967 aloin opiskella Jenan kaupungissa, joka kuului silloiseen Itä-Saksaan. Luin innostuneena saksalaisten filosofien kirjoittamia kirjoja, erityisesti sellaisia, joissa käsiteltiin ihmisen olemassaolon tarkoitusta. Vaikka löysin joitain kiinnostavia ajatuksia, mikään niistä ei tuntunut täysin tyydyttävältä. Rukoilin edelleen Jumalalta vastauksia.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI:

Vuonna 1970 palasin Unkariin, missä tapasin tulevan vaimoni Rosen. Unkari oli tuolloin kommunistihallinnon alaisuudessa. Pian naimisiinmenomme jälkeen Rose ja minä pakenimme Itävaltaan. Tarkoituksenamme oli muuttaa lopulta Australiaan Sydneyyn, missä enoni asui.

Sain Itävallassa pian töitä. Eräänä päivänä muuan työkaveri sanoi minulle, että löytäisin vastaukset kaikkiin kysymyksiini Raamatusta. Hän antoi minulle muutaman Raamattua käsittelevän kirjan. Luin ne saman tien ja halusin tietää lisää. Niinpä kirjoitin Jehovan todistajille, jotka olivat julkaisseet nuo kirjat, ja pyysin lisää kirjallisuutta.

Yksivuotishääpäivänämme Rosen ja minun luona kävi nuori itävaltalainen Jehovan todistaja. Hän toi tilaamani kirjallisuuden ja tarjosi minulle raamattukurssia. Otin tarjouksen vastaan. Koska olin hyvin halukas oppimaan, tutkimme Raamattua kahdesti viikossa – noin neljä tuntia kerrallaan!

Olin innoissani siitä, mitä todistajat opettivat minulle Raamatusta. Kun he näyttivät minulle Jumalan nimen Jehova unkarinkielisestä Raamatustani, en ollut uskoa silmiäni! Olin käynyt kirkossa 27 vuotta, mutten ollut kuullut Jumalan nimeä kertaakaan. Raamatun selvät ja johdonmukaiset vastaukset kysymyksiini tekivät minuun vaikutuksen. Opin esimerkiksi, että kuolleet eivät tiedä mitään; he ovat ikään kuin syvässä unessa (Saarnaaja 9:5, 10; Johannes 11:11–15). Sain tietää myös Raamatun lupaamasta uudesta maailmasta, jossa ”kuolemaa [ei] enää ole” (Ilmestys 21:3, 4). Toivon näkeväni isäni uudelleen, sillä uudessa maailmassa ”tulee olemaan ylösnousemus” (Apostolien teot 24:15).

Rose liittyi mukaan tutkimaan Raamattua ja paneutui siihen koko sydämestään. Edistyimme nopeasti ja kävimme läpi vain kahdessa kuukaudessa julkaisun, jonka välityksellä Raamattua tutkittiin. Kävimme valtakunnansalilla kaikissa Jehovan todistajien järjestämissä kokouksissa. Todistajien keskuudessa vallitseva rakkaus ja yksimielisyys sekä heidän avuliaisuutensa tekivät meihin syvän vaikutuksen (Johannes 13:34, 35).

Vuonna 1976 Roselle ja minulle myönnettiin maahantulolupa Australiaan. Otimme siellä heti yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin. He saivat tuota pikaa olomme tuntumaan kotoisalta. Vuonna 1978 meistäkin tuli Jehovan todistajia.

SAAMANI HYÖTY:

Löysin viimeinkin vastaukset kysymyksiin, jotka olivat kauan vaivanneet minua. Olen myös saanut parhaan mahdollisen Isän, kun olen luonut läheisen suhteen Jehova Jumalaan (Jaakobin kirje 4:8). Lisäksi minulla on toivo nähdä biologinen isäni tulevassa uudessa maailmassa, mikä merkitsee minulle paljon (Johannes 5:28, 29).

Vuonna 1989 Rose ja minä päätimme palata Unkariin, jotta voisimme kertoa uskonkäsityksistämme ystäville ja sukulaisille sekä muille ihmisille, joita tapaisimme. Meillä on ollut ilo antaa Raamattuun perustuvaa opetusta sadoille ihmisille. Yli 70 heistä, rakas äitini mukaan luettuna, palvelee nykyään kanssamme Jehovaa.

Rukoilin 17 vuoden ajan, että löytäisin vastauksia kysymyksiini. Sen jälkeen on kulunut 39 vuotta, ja rukoilen edelleen – mutta nyt voin kiittää rakasta taivaallista Isääni siitä, että hän vastasi lapsuuteni rukouksiin.